Persiljaiset tomaatit

Tomaateilla on kasvistäyte, joka maistuu ihanalta. Sopii hyvin esimerkiksi alkuruoaksi.

Kahdeksalle

  • 8 keskikokoista tomaattia

Täyte

  • 4-5 kuivaa vaaleaa leipää muruina
  • 2 munaa
  • 1 dl persiljasilppua
  • 4 rkl parmesaaniraastetta
  • 2 valkosipulinkynttä puristettuna
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje

1. Leikkaa tomaateista hattu. Koverra pois siemenet. Nosta tomaatit uunivuokaan.

2. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset, käytä sen verran öljyä, että se sitoo ainesosat. Täytä tomaatit. Paista uunin alatasolla, kunnes ne tuntuvat kypsiltä.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.