Paistettu broileri varsisellerin ja mintun kera

Varsiselleriä kutsutaan myös lehtiselleriksi ja siitä pidetään juuri rapeiden, aromikkaiden varsien ansiosta. Toiset myös vihaavat koko kasvista. Ota selvää vieraidesi makutottumuksista, jos tarjoat tätä muille kuin omalle perheellesi. Niille, jotka ovat varsisellerin ystäviä, makuyhdistelmä broilerin kanssa on verraton.

Neljälle

  • 1 iso broileri (1 ½ kg)
  • 1 nippu varsiselleriä
  • 2 rkl voita
  • suolaa ja valkopippuria
  • 1 nippu minttua
  • 1 sitruuna
  • 2 rkl voisulaa

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa sellerit pieniksi paloiksi ja kuullota niitä voissa. Siirrä palat voideltuun uunivuokaan. Hiero broileri suolalla ja pippurilla. Pistele reikiä sitruunaan ja täytä broileri kokonaisella sitruunalla ja minttunipulla.

2. Sulata voi. Pane broileri uunivuokaan sellerien päälle selkäpuoli ylöspäin ja penslaa voisulalla. Työnnä uuniin ja paista 15 minuuttia.

3. Käännä linnun toinen kylki ylöspäin, voitele ja paista 10 minuuttia. Tee samoin toiselle kyljelle ja lopuksi rintapuolelle, jonka voitelet niinikään ja annat ruskistua kauniin väriseksi. Broileri on valmis, kun lihaneste on väritöntä ja läpinäkyvää.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.