Lohi-katkarapuvartaat nuudelipedillä

Tässä ruoassa kohtaavat sekä Intian että Kiinan keittiöiden maut. Vartaat voi grillata grillipannussa tai hiiligrillissä. Lohen voi myös korvata muulla kalalla, esimerkiksi tuoreella tonnikalalla.

Ainekset

  • Neljälle

Vartaat

  • 350 g lohifileetä
  • 12 jättikatkarapua
  • 1 rkl öljyä
  • 2 rkl kiinalaista soijaa
  • suolaa ja valkopippuria

Nuudelit

  • 55 g kiinalaisia nuudeleita
  • 2 rkl öljyä
  • 1 porkkana
  • 2 salaattisipulia
  • ½ punainen paprika
  • ½ keltainen paprika
  • 1/3 kesäkurpitsa
  • 1 rkl kiinalaista soijaa

Jogurttikastike

  • 2 ½ dl luonnonjogurttia
  • 1 rkl sambal oelekia
  • 1 ½ rkl tuoretta minttusilppua
  • ½ tl suolaa

Lisäksi

  • 4 grillivarrasta

Valmistusohje

1. Jogurttikastike: Valuta jogurttia kahvinsuodattimessa 30 minuuttia. Silppua minttu. Sekoita keskenään valunut jogurtti, sambal oelek, minttusilppu ja suola. Laita kylmään tarjoiluun asti.

2. Perkaa ja suikaloi salaattisipulit, paprikat ja kesäkurpitsa. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja siirrä sivuun. Leikkaa lohi 3 sentin kuutioiksi. Poista katkaravuilta pää, mutta jätä kuori paikoilleen. Pujottele vuorotellen lohta ja katkarapuja vartaisiin ja penslaa ne soijalla ja öljyllä.

3. Kuumenna grillipannu ja grillaa vartaita ympäriinsä 4-6 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja pidä vartaat lämpimänä. Kuumenna 2 rkl öljyä paistinpannussa tai wokissa. Paista vihannekset nopeasti korkealla lämmöllä. Kääntele mukaan keitetyt nuudelit ja mausta suolalla, pippurilla ja soijalla. Anna ainesten kuumentua kunnolla, noin 2 minuuttia. Jaa nuudeli ja vihannekset lämpimille lautasille ja nosta vartaat ylimmäksi. Tarjoile heti jogurttikastikkeen kanssa.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!