Lampaanpaisti padassa

Pienehköt paistit voi mainiosti ja kätevästi valmistaa padassa. Silloin saa kastikkeenkin kaupanpäälle. Lohkoperunat ja rapea vihersalaatti sopivat oheen paremmin kuin hyvin.

Neljälle

  • 800 g lampaanpaistia ilman luita
  • 1 sitruuna
  • 4 valkosipulinkynttä
  • ½ rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 tl kuivattua rosmariinia tai 1 oksa tuoretta
  • 3 dl lihalientä
  • 1 pala lanttua
  • 1 pala juuriselleriä
  • 2 porkkanaa

Valmistusohje

1. Pese ja kuivaa sitruuna. Raasta puolet keltaisesta kuoresta ja purista hedelmästä mehu. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuori lanttu, selleri ja porkkanat ja leikkaa ne isohkoiksi kuutioiksi.

2. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa. Ruskista paistia kuumalla pannulla ympäriinsä, muutama minuutti puoleltaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla myllystä. Pane valkosipulisilppu mukaan paistumaan viimeisiksi 20 sekunniksi. Siirrä liha ja valkosipuli kannelliseen pataan. Lisää sitruunankuori ja -mehu, rosmariini, lihaliemi ja juureskuutiot. Kuumenna kiehuvaksi kannen alla ja anna sitten kiehua hyvin hiljaa n. 30 minuuttia. Käännä liha ensimmäisten 10 minuutin kuluttua. Kun liha on valmista, sen sisälämpötila on 70-72 astetta (rosa) tai 77 (täysin kypsä).

3. Kääri paisti alumiinifolioon ja anna sen vetäytyä ennen viipalointia. Soseuta paistoliemi sekä valkosipulit ja juurekset tehosekoittimessa tai esim. sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile kastikkeen kera.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja