Lämmin kuskussalaatti paahdettujen juuresten kera

Tarjoile salaatti kuumana tai haaleana. Jos haluat koristella hieman tavallista enemmän, suikaloi päälle kuivattuja aprikooseja ja granaattiomenan sisusta, nämä koristeet maistuvat hyviltä ja ovat kauniita.

Neljälle

  • 4 dl kuskusia
  • 4 dl kasvislientä
  • 100 g tuoretta pinaattia
  • 1 palsternakka
  • 20 g pala lanttua
  • 30 g pala selleriä
  • 1 porkkana
  • 1 iso peruna
  • 1 punasipuli
  • 1 dl paahdettuja manteleita
  • oliiviöljyä
  • 1 sitruuna
  • suolaa ja jauhettua valkopippuria

Tarjoiluun

  • 2 dl ruoanlaittojugurttia
  • 1 nippu tuoretta korianteria

Valmistusohje

1. Leikkaa lanttu, selleri ja sipuli paloiksi. Leikkaa palsternakka ja porkkana tikuiksi. Laita juurekset ja sipuli uuninkestävälle vadille, kaada päälle norona oliiviöljyä. Paahda uunissa 15 minuuttia 200 asteessa.

2. Keitä samalla kasvisliemi. Laita kuskus laakeaan vatiin. Kaada päälle kiehuva liemi. Peitä vati muovikelmulla ja anna kuskusin turvota 10 minuuttia. Kuohkeuta kuskus haarukalla.

3. Lisää juures-sipulisekoitus, pinaatti ja paahdetut mantelit ja sekoita. Lisää hieman oliiviöljyä ja yhden sitruunan mehu. Mausta suolalla ja vastajauhetulla pippurilla. Suikaloi korianteria ja sekoita jugurttiin. Tarjoile korianterijugurtti erillisestä kulhosta.

Parhaat ruokaohjelmat