Keitetyt ravut juustolla

Jokasyksyinen klassikko. Rapumaljan tulee olla tarpeeksi syvä, sillä sinne kertyy tarjolla olon aikana jonkin verran lientä. Seuraavassa oikean rapukokin resepti.

4 annosta

  • 1½ kg (25 kpl) rapuja
  • 3 l vettä
  • noin. 1 dl karkeaa merisuolaa
  • 3 sokeripalaa
  • ½ l niputettuja tillikruunuja
  • ½ l tillikruunuja

Tarjoiluun

  • näkkileipää, paahtoleipää
  • pitkään kypsytettyä juustoa, maustejuustoa, olutta, snapseja

Valmistusohje

1. Huuhtele elävät ravut huolellisesti. Pane ne keittokattilaan. Kaada kylmää vettä niin, että ravut peittyvät. Kaada saman tien vesi toiseen astiaan, ja mittaa sen määrä - tarvitset tuon määrän rapujen keittämiseen.

2. Laske tilavaan kattilaan kolme neljäsosaan vettä. Kuumenna vesi reilusti kiehuvaksi. Laske veteen noin kuusi rapua kerrallaan. Anna niiden olla kiehuvassa vedessä noin minuutin. Toista tätä kunnes kaikki ravut on kiehautettu.

3. Keittoliemi: Keitä aiemmin mittaamasi vesimäärä suolan, sokerin ja tillikruunujen kanssa. Keitä 15 minuutin ajan. Lisää ravut ja keitä 6-7 minuutin ajan.

4. Aseta uudet tillikruunut uuden astian pohjalle. Poimi ravut kattilasta reikäkauhalla, asettele tillikruunujen päälle ja siivilöi päälle liemi. Viilennä mahdollisimman nopeasti. Varmista, että keittoliemi peittää ravut ja anna vetäytyä vuorokauden ajan.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!