Joulukala-resepti
Maija Silvennoisen täydellisen ja maukkaan joulukalan ohje. Kalan jouluinen kuorrutus syntyy sinapista, tuorejuustosta ja kylmäsavulohesta.
Joulukala
- 500 g siika – tai lohifileetä
- puolikkaan sitruunan mehu
- suolaa
- vastajauhettua valkopippuria
Kuorrutus
- 1 dl tuorejuustoa
- 1 dl kylmäsavulohta hienonnettuna
- 1 rkl sinappia
- suolaa
- vastajauhettua mustapippuria
- 0,5 dl tilliä hienonnettuna
Pinnalle
- 0,5 dl ruiskorppujauhoja
Valmistusohje
Mausta siikafileet sitruunamehulla, suolalla sekä pippurilla ja laita voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
Sekoita kuorrutusainekset keskenään ja laita se tasaisena kerroksena fileiden päälle. Ripottele kuorrutuksen päälle korppujauhoja.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia fileiden paksuudesta riippuen kunnes kala on kypsää.
Nauti lämpimänä keitettyjen perunoiden, joululaatikoiden tai luumuriisin kera. Maistuu myös kylmänä leikkeleenä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Meksikolainen papukeitto
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa
-
Paras sienikastike: Helppo suppilovahverokastike Katin ohjeella