Jänispaté
Tämän pateen voi nostaa pöytään syystä ylpeänä. Se maistuu erinomaisen hyvältä hillottujen kantarellien kera.
- Ruokavalio: Gluteeniton
Kahdeksalle
- 250 g jäniksenliha karkeasti jauhettuna
- 100 g suolattua siansivua jauhettuna
- 200 g ihraa jauhettuna
- 100 g ihraa pieninä kuutioina
- ½ dl kuohukermaa
- 2 munaa
- 2 rkl punaviiniä
- 1 rkl konjakkia
- 1 rkl suolaa
- 1 tl valkopippuria
Vuokaan
- pieniä oksia tuoretta rosmariinia
- pekoniviipaleita
Tarjoiluun
- hillottuja kantarelleja
Valmistusohje
1. Lämmitä uuni 90-asteiseksi. Laita rosmariininoksia litran vetoisen uunivuoan pohjalle. Vuoraa vuoka pekoniviipaleilla.
2. Sekoita keskenään jäniksenliha, suolasivu, molemmat ihrat ja kerma. Riko munat joukkoon yksi kerrallaan sekoittaen ja lisää viini, konjakki, suola ja pippuri edelleen sekoittaen. Paista pieni koenokare paistinpannussa, maista ja mausta lisää, jos on tarpeen. Lisää viiniä, jos seos tuntuu liian paksulta ja raskaalta. Kaada seos vuokaan aivan reunaan asti ja peitä pekoniviipaleilla. Paista vesihauteessa uunissa noin 2 tuntia. Kokeile tikulla, että pateeseos on hyytynyt.
3. Laita esim. leikkuulauta lämpimän vuoan päälle ja paino laudan päälle. Jäähdytä patee ja pane sitten seuraavaan päivään jääkaappiin. Tarjoile mielellään hillottujen kantarellien kanssa.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Taivaallinen omenahillo