Grillattu lohi vuohenjuuston kera

Tähän ateriaan lohi grillataan ensin kuumassa grillipannussa ja sen jälkeen gratinoidaan vuohenjuustolla uunissa grillivastuksen alla. Kun viipaloit vuohenjuustoa, kastele veitsi ensin, silloin juusto ei tartu veitseen.

Neljälle

  • 600 g lohifileetä nahan kera
  • 4 viipaletta vuohenjuustoa (chèvre)
  • suolaa ja valkopippuria

Tarjoiluun

  • 250 g erilaisia salaatinlehtiä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • suolaa ja valkopippuria
  • vaaleaa leipää

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 275 asteeseen ja pane grillivastus päälle. Jaa salaatinlehdet isolle vadille. Leikkaa lohi ja vuohenjuusto kumpikin neljään viipaleeseen. Grillaa lohen lihapuoli kuumassa grillipannussa noin 30 sekuntia, niin että saat lohiviipaleiden pintaan kauniin grillikuvion. Ripottele viipaleille suolaa ja jauhettua valkopippuria.

2. Aseta lohiviipaleet nahkapuoli alaspäin uunivuokaan ja jaa vuohenjuusto kullekin lohiviipaleelle. Nosta vuoka uunin ylätasolle lähelle grillivastusta ja anna olla uunissa, kunnes lohi on kypsä ja juusto hieman sulanut ja saanut väriä. Laita myös vaalea leipä uuniin lämpenemään.

3. Valuta öljy ja balsamico salaatinlehdille, ripottele päälle suolaa ja pippuria. Asettele grillatut lohiviipaleet salaattipedille ja tarjoile lämpimän leivän kanssa.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.