Broilerinkoipia soijamarinadissa kaalisalaatin kera

Tarjoile broilerinkoivet osana seisovaa pöytää tai omana ruokanaan yhdessä maukkaan kaalisalaatin ja riisin kera. Koristele mielellään riisi kuten kuvassa tuoreella, raastetulla inkiväärillä ja purjosuikaleilla.

Neljälle

  • 8 broilerinkoipea

Soijamarinadi

  • 1 tl kiinalaista soijaa
  • muutama tippa tabascoa
  • ½ tl puristettua sitruunamehua
  • 2 tl seesamiöljyä

Kaalisalaatti

  • 1 pieni punakaalinpää, n. 750 g
  • 1 dl (rapsi)öljyä
  • 1 rkl etikkaa
  • ½ dl raastettua, tuoretta inkivääriä
  • 1 rkl vettä
  • 1 rkl suolaa
  • 1 maustemitta mustapippuria

Valmistusohje

1. Sekoita marinadi ja laita se muovipussiin broilerinkoipien kanssa. Marinoi vähintään 30 minuuttia.

2. Paista koipia uunissa 225 asteessa n. 30 minuuttia.

3. Tarjoile ylimääräisen, hetken keitetyn marinadin kera.

4. Suikaloi kaali hienosti. Laita suikaleet kattilaan, jossa on kiehuvaa vettä. Anna veden kuumeta jälleen kiehuvaksi, keitä 1 minuutti. Kaada vesi siivilän läpi ja huuhtele kaali kylmällä vedellä. Valuta hyvin.

5. Sekoita öljy, etikka, vesi, suola ja pippuri. Kaada kastike kaalin päälle ja sekoita hyvin. Laita kaali rasiaan, jossa on tiivis kansi, ja lepäämään jääkaappiin.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.