Bavaroise vaniljan ja mansikoiden kera

Bavaroise tarkoittaa baijerilaista, Baijerista. Tätä ruokalajia kutsutaan myös baijerilaiseksi kreemiksi tai yksinkertaisesti vaniljavanukkaaksi. Bavaroise on erittäin maukasta, mutta vaatii hieman harjoitusta. Tarjoile jääkaappikylmänä.

Kuudelle

  • 3 liivatelehteä
  • 1 vaniljatanko
  • 2 ½ dl maitoa
  • 1 dl sokeria
  • 4 munankeltuaista
  • 2 dl kuohukermaa
  • 300 g mansikoita
  • ½ dl sokeria

Tarjoiluun

  • tuoreita mansikoita
  • tuoreita vadelmia
  • mintunlehtiä

Valmistusohje

1. Laita liivatelehdet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko pituussuuntaan ja raaputa siemenet kattilaan. Lisää itse tanko sekä maito ja puolet sokerista. Kuumenna kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja anna maustua n. 15 minuuttia. Vatkaa keltuaiset ja loput sokerista valkeaksi ja ilmavaksi. Poimi vaniljatangon palat kattilasta.

2. Kaada munaseos lämpimään maitoon. Kuumenna varoen samalla koko ajan puulusikalla sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua, lämpötilan tulee olla 85 astetta. Purista liivatteista vesi ja lisää kattilaan, anna niiden sulaa. Siivilöi seos ja jäähdytä vesihauteessa 20 asteeseen, ei kylmemmäksi, koska silloin se jähmettyy. Vatkaa kerma kevyesti ja kääntele mukaan seokseen vähän kerrallaan.

3. Kaada seos 6 annosvuokaan ja laita jääkaappiin. Anna jähmettyä vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua. Huuhdo, perkaa ja halkaise isot mansikat. Keitä mansikoita ja sokeria muutama minuutti. Sekoita sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi, anna jäähtyä.

4. Kasta vuoat nopeasti kuumaan veteen, irrota bavaroiset varoen reunoista ja kumoa lautasille. Koristele mansikkakastikkeella, vadelmilla, viipaloiduilla mansikoilla ja mintunlehdillä.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.