Kuohkean mehevä klassikko taitaa olla maailman hienostunein jauheliharuoka.
Tein vuosien tauon jälkeen unohtunutta herkkuani, Wallenbergin pihviä. Kun pakkasesta löytyi köntti vasikan jauhelihaa ja esillä olleesta, Sanna Mansikkamäen Muna-kirjasta resepti ruotsalaisklassikkoon, ei illan ruokaa tarvinnut harkita kahta kertaa.
Ehtaa Wallenbergin pihviä ei liiemmin ole tarjolla ravintoloissa. Äkkiseltään raaka-ainelistaa katsoessa se vaikuttaa vain jauhelihapihviltä, johon on lisätty kermaa. Pihvin sielu on kuitenkin huomattavan paljon kauniimpi. Hienoksi jauhettu liha vatkataan ilmavan kuohkeaksi, jopa vaahtomaiseksi ja lopputulos lähentelee kohokasta pinnan ollessa hienostuneen rapsakka.
Tutustuin annoksen taustoihin ruoanlaiton jälkeen ja huomasin tehneeni pihveistä turhan paksuja ja paistaneeni niitä hitusen turhan pitkään samasta syystä. Oikeaoppinen Wallenbergare on sentin paksu, pinnalta kauniin kullanruskea ja sisältä tyylikkään rosee. Mutta maku oli erittäin kohdillaan paksummissakin pihveissä.
Vasikan jauhelihaan törmää varsin harvoin Suomessa. Sen korvaajana käyttäisin mielummin possua kuin nautaa. Ehkä 70/30-sekoitussuhde possun hyväksikin voisi olla oiva tuuraaja.
Kaikki nyanssit huomioiden saadaan lautaselle annos, joka on enemmänkin elittiikouluista hienostopiireihin siirtynyt kaupunkilaisserkku maalaiselle jauhelihapihville.
Höysteeksi tarjoillaan klassisesti perunasosetta, puolukkasurvosta ja herneitä. Me hyödynsimme kaapin avonaisia antimia ja puutarhan satoa ja nautimme pihvin kermaisen ja sinappisen, sardellilla maustetun sipuli-kaalimuhennoksen sekä paistetun mustakaalin kera. Loistavaa sekin.
