Voiko olla näin helppoa? Yksi muutos ruokavaliossa voi säästää salakavalalta sairaudelta

kasvisruoka
Tuoreen tutkimuksen mukaan riski sairastua diabetekseen pienenisi jo lihaa vähentämällä. Shutterstock

Kasvisruoka on tunnetusti terveellistä, mutta monille riittäisi pelkkä lihan vähentäminen ja kasvisten lisääminen. Tuoreen tutkimuksen perusteella tällainen kasvispainotteinen ruokavalio voi auttaa muun muassa välttymään tyypin 2 diabetekselta.

Tutkimuksessa yhdistettiin yhdeksän aikaisemman tutkimuksen aineistot, ja niiden yhteisanalyysin perusteella kasvispainotteista ruokavaliota noudattavat sairastuvat tyypin 2 diabetekseen noin 20–30 prosenttia epätodennäköisemmin. Yhteys on vielä voimakkaampi, jos ruokavaliossa on kasvisten lisäksi paljon hedelmiä, täysjyväviljoja, palkokasveja ja pähkinöitä.

Havainnot ovat uskottavia, sillä kyseisten ruoka-aineiden tiedetään muun muassa parantavan insuliinitasapainoa, laskevan verenpainetta, vähentävän tulehdusta sekä auttavan painonhallinnassa. Nämä kaikki voivat selittää nyt todettuja diabeteshyötyjä. Paljon lihaa ja varsinkin punaista lihaa nauttivien on puolestaan havaittu sairastuvan diabetekseen muita todennäköisemmin.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!