Terveellisen ruokavalion ei aina tarvitse tarkoittaa karsimista ja luopumista, vaan joissain tapauksissa ruoka-aineiden lisääminen saattaa olla avain hyvään oloon.
The Time -sivusto kysyi ravitsemusterapeuteilta viisi helppoa ja nopeaa vinkkiä, joiden avulla ruokavalio muuttuu terveellisemmäksi kuin itsestään.
1) Syö rasvaa
Useimmat ihmiset ajattelevat, että kaikki rasva on haitaksi terveydelle. Todellisuudessa tyydyttymättömien eli "hyvien" rasvojen on todettu parantavan sydänterveyttä ja auttavan ehkäisemään tulehduksia.
Ravitsemusterapeutti Stephanie Perruzzan mukaan terveelliseen ruokavalioon kuuluu hyviä rasvoja sisältäviä raaka-aineita, kuten pähkinöitä, siemeniä, avokadoa, rasvaista kalaa ja kasvisöljyjä.
2) Syö enemmän kasviksia
Suomalaiset syövät noin 400 grammaa kasviksia ja hedelmiä vuorokaudessa, kun suositusten mukaan niitä pitäisi syödä puoli kiloa päivässä. Kasviksien ja hedelmien lisääminen ruokavalioon kannattaa, sillä nämä raaka-aineet sisältävät lukuisia terveydelle tärkeitä ravintoaineita aina kuidusta vitamiineihin ja antioksidantteihin.


