Vesa-Matti Loirin toive toteutuu – saa kantapöydän ja nimikkomenun klassikkoravintolaan

Elite ravintola
Vesa-Matti Loiri saa ravintola Eliteen kantapöydän ja nimikkoannoksen. Elite/MTV

Helsinkiläisravintola Elite toteuttaa edesmenneen taiteilijalegenda Vesa-Matti Loirin toiveen tänään 24. toukokuuta. MTV Uutiset Live on paikalla, kun ravintola esittelee Loirin kantapöydän ja nimikkomenun tänään päivällä.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 12. toukokuuta.

Elokuussa 2022 menehtynyttä Vesa-Matti Loiria muistetaan helsinkiläisravintolassa suurella kunnianosoituksella. Töölössä sijaitseva ravintola Elite on toiminut 90 vuoden ajan eräänlaisena taiteilijoiden olohuoneena.

Kantapöytä ja nimikkoannos Loirille

Elitestä kerrotaan, että yksi ravintolan vakiovieraista 1960-luvusta lähtien oli hyvää ruokaa ja juomaa rakastanut Vesa-Matti Loiri.

– Vesa-Matti Loirin toiveena olikin tulla muistetuksi myös Eliten kanta-asiakkaana ja päästä ikuistetuksi legendaariseen taiteilijapöytään Tauno Palon ja Matti Pellonpään seuraksi. Myös lempiruokaa olisi hieno saada listalle nimikkoannoksena. Nämä toiveet sovittiin toteutettavan, Elite-ravintolasta tiedotetaan nyt.

Taiteilijan nimikkoannoksena Elitessä myydään tällä hetkellä muun muassa legendaarista Tauno Palon sipulipihviä. 

Otsikkoa ja jutun alkua on päivitetty 24. toukokuuta kello 10.46.

Katso myös video: Tällaisia tatuointeja Vesa-Matti Loirin vannoutuneilta faneilta löytyy

Tällaisia tatuointeja Vesa-Matti Loirin vannoutuneilta faneilta löytyy 0:44
Kurkkaa fanien Loiri-tatuoinnit.


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.