Uskomattoman mehukasta broilerin rintafilettä – nerokas suolakikka takaa onnistuneen lopputuloksen

shutterstock_1025490463
Broilerin mehevyyden salaisuus piilee suolavedessä liottamisessa. Shutterstock

Mehevä broilerin rintaleike toimii niin juhlassa kuin arjessa, varsinkin jos se on näin helppoa valmistaa.

Oletko kokeillut uittaa broilerin rintaleikkeitä suolavedessä ennen niiden paistamista? Suolassa liottaminen tekee broilerista entistä mehukkaampaa, eikä vie paljoa aikaa. Nappaa alla olevasta reseptistä talteen myös herkullinen mausteseos.

Simppeli suolavesi

Moni marinoi broilerin leikkeitä puolisen tuntia ennen niiden valmistamista, mutta vielä helpommalla kikalla saa aikaan mehevämmän lopputuloksen. Leikkeiden liottaminen yksinkertaisessa suolavedessä 20–30 minuuttia, tai jopa 2 tuntia ennen niiden valmistusta takaa sen, ettei leikkeistä tule kuivia.

Metodi on sangen yksinkertainen: Aseta neljä rintaleikettä isoon kulhoon. Kaada erilliseen kulhoon 9 dl haaleaa vettä ja 0,6 dl suolaa. Sekoita vettä, kunnes suola on liuennut.

Kaada suolavesi leikkeiden päälle ja siirrä leikkeet syrjään vähintään 20 minuutiksi.

Yrttinen mausteseos

Kun olet liottanut leikkeitä tarpeeksi kauan, kaada vesi pois kulhosta, huuhtele jokainen leike kylmällä vedellä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla.

Aseta leikkeet uunivuokaan ja hiero niiden pintaan oliiviöljyä. Aseta vuoka hetkeksi syrjään.

Herkullinen pesto valmistuu hetkessä - kokeile tätä helppoa reseptiä. Artikkeli jatkuu videon alla.

Valmista mausteseos sekoittamalla yhteen suolaa, rouhittua mustapippuria, paprikajauhetta, cayennepippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta sekä kuivattua timjamia, basilikaa, rosmariinia ja persiljaa.

Hiero mausteseos kauttaaltaan leikkeiden pintaan.

Paista leikkeitä 200 asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia tai kunnes leikkeiden sisälämpötila on 70 astetta. Valmistusaika riippuu leikkeen paksuudesta, joten 20 minuutin jälkeen kannattaa alkaa tarkkailla leikkeiden kypsyyttä.

Lähde: Diethood 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat