Mainos
Mainos

Uhkaako suosittu suklaalevite loppua kaupoista? Maailman suurin Nutella-tehdas joutui sulkemaan väliaikaisesti ovensa

Suosittua suklaalevitettä, Nutellaa, valmistava tehdas joutui sulkemaan väliaikaisesti ovensa valmistusprosessissa havaittujen laatuongelmien vuoksi. 

Viime viikon Keski-Euroopasta kantautui huolestuttavia uutisia, kun Ranskassa sijaitsevan maailman suurimman Nutella-suklaalevitettä valmistavan tehtaan uutisoitiin pysäyttäneen tuotantonsa laatuongelmien vuoksi.

Tehtaan sulkeminen on merkittävä uutinen, sillä tehdas on tähän asti tuottanut ympäri maailmaa suosittua levitettä noin 600 000 purkkia päivässä. Erityisen huolissaan tästä uutisesta ollaan Ranskassa, jossa tätä herkkua syödään noin sata miljoonaa purkkia vuodessa. 

Yleisöryntäys ja yhdelle musta silmä

Nutellan italialainen omistaja Ferrero kertoo tehtaan sulkemisen olevan ainoastaan varotoimenpide, eikä tuotteen ole todettu aiheuttaneen terveysongelmia. Valmistajan mukaan laatuongelmat olivat tulleet ilmi hyvin aikaisessa vaiheessa, ja ne liittyivät hasselpähkinöiden paahtamiseen ja jauhamiseen. 

Hasselpähkinöitä käytetään myös suositun suklaapatukan Kinder Buenon valmistukseen. 

– Tällä hetkellä voimme sanoa, että tilanne ei vaikuta tällä hetkellä markkinoilla oleviin tuotteisiin, ja että toimitukset asiakkaillemme jatkuvat keskeytyksettä, yhtiöstä kerrottiin viime viikolla.

Suklaanystävät voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä tehtaan on uutisoitu avanneen jälleen ovensa useamman päivän kestäneen seisahduksen jälkeen

Tehtaan sulkemisen ei tiettävästi todettu aiheuttaneen yhtä suurta välikohtausta kuin Nutellaan liittyvät alekampanjat. Viime vuonna ranskalaisessa supermarketissa päästiin todistamaan edullisten Nutella-purkkien aiheuttamia mellakoita. Aletuotteet myytiin loppuun 15 minuutissa, ja yhdelle asiakkaalle jäi tapauksesta muistoksi musta silmä. Aiheesta uutisoi muun muassa BBC

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja