Mainos
Mainos

Tutkijat varoittavat täysmehujen vakavasta terveysriskistä – tätä ei moni tule ajatelleeksi!

Tuore tutkimus osoittaa, että virvoitusjuomat eivät ole ainoita terveydelle haitallisia sokeripitoisia juomia. Asiasta uutisoi CNN.

Sokeripitoiset virvokkeet ovat useimmiten ravintoarvoiltaan mitättömiä, mutta sisältävät runsaasti energiaa. Tuore tutkimus osoittaakin liiallisen sokerijuomien lipittämisen nostavan riskiä ennenaikaiseen kuolemaan.

Kyse ei ole ainoastaan virvoitusjuomista, vaan tutkimuksissa huomattiin myös luonnollisten täysmehujen lukeutuvan riskijuomiin. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi appelsiinimehun sisältämät luonnolliset sokerit ovat yhtä lailla haitaksi terveydelle kuin virvoitusjuomiin lisättävät sokerit.

– Sokerijuomien, olivat ne sitten virvotusjuomia tai hedelmämehuja, käyttöä tulisi rajoittaa, tutkimuksen johtamisessa mukana ollut apulaisprofessori Jean A. Welsh Atlantan yliopistosta toteaa CNN:lle.

Sokerijuomien suuri kulutus kasvattaa riskiä ylipainoon, diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkimustuloksista raportoitiin JAMA Network Open -julkaisussa.

Tutkimusta varten tutkijat analysoivat 13 440 yli 45-vuotiaan terveystietoja. Heistä peräti 71 prosenttia oli ylipainoisia tai liikalihavia. Tutkijoille selvisi, että ne ihmiset, jotka saavat 10 prosenttia päivittäisestä energiamäärästään sokerijuomista, ovat suuremmassa riskissä kuolla ennenaikaisesti. Näiden ihmisten riski kuolla sydänsairauteen kasvoi 44 prosentilla.

Tutkijat suosittelevat huomioimaan päivittäisessä sokerinsaannissa sekä hedelmämehut että virvoitusjuomat. Täysmehut pieninä päivittäisannoksina ovat kuitenkin parempi valinta kuin sokeriset virvoitusjuomat, sillä mehut sisältävät vitamiineja ja kivennäisaineita.

Täysmehua maksimissaan lasillinen päivässä

Maailman terveysjärjestö WHO antoi vuonna 2014 lausunnon, jonka mukaan sokeri on pahinta elimistölle nestemäisessä muodossa, kuten limsoissa ja mehuissa.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan täysmehuja voi nauttia yhden lasillisen päivässä aterian yhteydessä. Mehu ei kuitenkaan korvaa kasviksia tai hedelmiä. Suositusten mukaan sokeroituja juomia ei tule käyttää säännöllisesti.

Lähde: CNN

Onko sokeri vaarallista? Ravitsemusasiantuntija Hanna Partanen vastaa videolla. 


Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja