Tuontimarjoista ja -hedelmistä löytynyt listeriabakteeria – Tulli varoittaa: ”Pelkkä vedellä huuhtelu ei listeriaa poista”

pakastemarja vadelma pakaste
Pakastemarjat ja -hedelmät tulisi kuumentaa ennen käyttöä listeriavaaran vuoksi. Shutterstock

Tullilaboratorion mikrobiologisissa tutkimuksissa vuonna 2018 pakastevihanneksista, -marjoista ja -hedelmistä löydettiin listeriabakteeria.

Tullilaboratorio havaitsi vuonna 2018 ensimmäistä kertaa listeriabakteeria pakastetuissa hedelmissä. Tullilaboratorio tutki 78 pakastehedelmäerää, joissa kahdeksassa tehtiin listeriahavainto, mutta ei raja-arvon ylittäviä pitoisuuksia.

Koska raja-arvot eivät ylittyneet, Tulli ei asettanut pakastettujen hedelmien maahantuonnille tai markkinoille saattamiselle kieltoa. Tutkimuksissa löytyi kuitenkin yksi salmonellabakteeria sisältänyt tuote, pakastettu smoothie-hedelmäsekoitus, jonka markkinoille saattaminen kiellettiin.

Suomalaisten tietoisuuden lisääminen tärkeää

Pakastevihanneksissa Tullilaboratorio havaitsi listeriabakteeria 18 tuote-erässä, kun tutkittuja eriä oli 80. Pitoisuudet jäivät kuitenkin alle EU-mikrobikriteerisasetuksessa annetun enimmäismäärän.

‒ Viime vuoden havainnot vahvistavat listeriatutkimusten tarpeellisuutta. Ennaltaehkäisy ja toisaalta suomalaisten tietoisuuden lisääminen listariasta on tärkeää. Listeria häviää tuotteista kuumennettaessa, joten pelkkä vedellä huuhtelu ei listeriaa poista, kertoo mikrobiologi Elina Vatunen Tullilaboratoriosta.

Listeria monocytogenes –bakteeri on yleinen maabakteeri ja sitä voi esiintyä vihanneksissa, maidossa, kalassa ja muissa kuumentamattomissa elintarvikkeissa. Listeria sairastuttaa erityisesti vanhuksia ja raskaana olevia sekä ihmisiä, joiden vastustuskyky on alentunut. Riskiryhmään kuuluvien suositellaan syövän pakastevihanneksia ja -marjoja vain kuumennettuina.

Salmonellaa puolestaan on todettu muun muassa kuivatuista mausteista ja tuoreista aasialaisista kasviksista, joten bakteerin löytyminen pakastetusta hedelmäseoksesta ei ollut tavallinen löydös Tullilaboratoriossa. Kyseinen smoothie-hedelmäsekoitus oli tuotu Suomeen Belgiasta.

Lähde: Tulli

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.