Tumma ja suuri suuhunpantava ei vaadikaan itkettämistä – näin hyödynnät miedon makuisen "lihan"
Nykyisten munakoisolajikkeiden kanssa ei enää tarvita ”itkettämistä”. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus kertoo, miten munakoisoa voi kotikeittiöissä käyttää.
Kotimaisen munakoison satokausi on touko-syyskuussa. Kotipuutarhoissa munakoiso kasvaa, kunhan kasvi saa riittävän tasalämpöiset olosuhteet.
Munakoisosta löytyy monen värisiä ja muotoisia lajikkeita, joista Suomessa tunnetuin on tummanvioletti, pitkänomainen ja iso. Munakoison hedelmäliha on vaaleaa ja sitä voisi luonnehtia sienimäiseksi.
Hauska nippelitieto on, että munakoison ravinnoksi käytettävä osa, hedelmä, on kasvitieteellisesti katsoen marja. Ruoanvalmistuksessa se kuitenkin mielletään vihannekseksi.
Mieto munakoiso maistuu muhennoksissa
Maultaan mieto munakoiso pääsee oikeuksiinsa vasta ruoanlaitossa.
– Nykyiset munakoisolajikkeet on jalostettu miedoiksi, eikä vanhoissa ohjeissa suositeltua ”itkettämistä” enää tarvita, ruoka-, ravitsemus- ja kotitalousneuvonnan kehityspäällikkö Marita Suontausta Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta kertoo tiedotteessa.
Munakoiso sopii mainiosti esimerkiksi kasvismuhennoksiin sekä pata- ja laatikkoruokiin. Munakoiso toimii myös sellaisenaan grillattuna tai marinoituna.
Munakoison säilytyksessä kannattaa muistaa, että kyseessä on hyvin kylmänarka kasvi, joka paleltuu alle 7 asteen lämpötilassa. Tällöin hedelmälihaan ilmestyy ruskeita laikkuja. Munakoison ihanteellinen säilytyslämpötila on 8–12 plusastetta.
***
Lähde: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi