Tulli tutki ulkomaisten vegetuotteiden turvallisuutta: Joissain jopa listeriaa

tulli_vege
Tulli tutki kasvipohjaisia vegetuotteita vuonna 2021. Tulli/Shutterstock

Tulli on tutkinut kasvipohjaisten vegetuotteiden turvallisuutta kuluneena vuonna. Pääasiassa tuotteet ovat olleet vaatimusten mukaisia. 

Tulli kertoo tiedotteessaan tutkineensa kuluneena vuonna maahantuotuja kasvipohjaisia eineksiä ja valmisruoka-aineksi, kasvirasvapohjaisia juustonkaltaisia valmisteita sekä erilaisia lihankorvikkeita.

Vegetuotteissa ei havaittu suuria puutteita. 36 valvotun tuotteen joukossa yleisimmäksi virheeksi osoittautui puuttellinen tai virheellinen tieto suolan määrästä. Osasta tuotteita on esimerkiksi puuttunut lisämerkintä kertomaan korkeasta suolapitoisuudesta.

Valvonnassa havaittiin virheitä myös suola-, proteiini- ja rasvapitoisuuksissa, kun  pakkauksessa ilmoitettuja määriä verrattiin analyyseissa todettuihin määriin. 

Joissain tuotteissa listeriaa

Vuoden 2021 aikana tutkituista tuotteista löytyi myös viisi mikrobiologiselta laadultaan heikentynyttä elintarviketta. Näistä löytyi esimerkiksi suolisto-oireita aiheuttavaa listeriabakteeria. Neljässä tuotteessa oli ongelmia joko lisäaineiden pitoisuuksien tai niiden virheellisten ilmoittasen vuoksi.

– Vegetuotteissa havaitut isoimmat merkintävirheet olemme määränneet korjattaviksi ja pienemmistä annamme toimijalle huomautuksen. Toimijat vastaavat viime kädessä tuotteistaan itse, ja toivottavasti reagoivat vastuullisesti Tullin tekemiin löydöksiin, muistuttaa Tullin tuoteturvallisuuspäällikköJonna Neffling  tiedotteessa.

Lähde: Tulli

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja