Torjuu flunssan lisäksi myös hammasongelmia – tutkimus paljasti uutta tietoa viinin juomisesta: ”Myönteisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle”

Viiniä vai viinaa - muuttuvatko juomatapamme? 9:08 Viiniä vai viinaa - muuttuvatko juomatapamme?

Meillä on hyviä uutisia kaikille niille, jotka voisivat siemailla viiniä vaikka joka ilta: tuoreen tutkimuksen mukaan viini voi auttaa sinua suojautumaan flunssalta. Ja terveysvaikutukset ovat samat riippumatta siitä, nautitko mieluummin punaista vai valkoista viiniä.

VIDEO: Huomenta Suomen lähetyksessä puitiin suomalaisten alkoholinkulutusta. 

Aiemmat tutkimukset ovat todistaneet punaviinillä olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa sydämen terveydelle, mutta nyt tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että sekä puna- että valkoviinin juomisesta voi olla hyötyä myös kehon perusterveydelle.

Tutkijoiden mukaan viini voi nimittäin auttaa suojautumaan hammas- ja kurkkuongelmia aiheuttavia bakteereita vastaan.

Viini tehokas apu streptokokkeja vastaan

Jo vuonna 1988 julkaistussa tutkimuksessa viinillä todettiin olevan antibakteerisia vaikutuksia, mutta toisin kuin aiemmin luultiin, viinin juomisen positiiviset vaikutukset eivät ole seurausta viinin hapokkuudesta tai alkoholipitoisuudesta. Tuore tutkimus paljastaa terveyshyötyjen liittyvän viinin sisältämiin orgaanisiin yhdisteisiin. 

Journal of Agricultural and Food Chemistry -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa selvisi, että nämä yhdisteet tuhoavat jopa 99,9 prosenttia hammas- ja kurkkukipua aiheuttavista bakteereista.

– Useat tutkimukset viittaavat siihen, että kohtuullisella viinin kulutuksella on myönteisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle, tutkimuksessa todetaan.

– Tuloksemme osoittavat, että viini voi toimia tehokkaana antimikrobisena aineena testattuja oraalisia streptokokkeja vastaan, ja lisäksi se voi olla aktiivinen karieksen ja yleisimpien hengityselinsairauksien ehkäisyssä.

Jos viinin siemailu voi merkitä hammaslääkärikäyntien ja flunssan välttämistä, otamme uutisen ilolla vastaan!

Lähteet: Metro.co.uk

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat