Tiinan visioima mehujäämaku päätyi tuotantoon ja kauppojen pakastealtaisiin saakka. Keskon mukaan kyse on tässä tapauksessa sattumasta.
Jos jotain tiettyä tuotetta tekee oikein mieli, kannattaa rohkeasti laittaa viestiä valmistajalle.
Pirkan "ötökkämehujäihin" ihastunut Tiina oli jäänyt kaipaamaan päärynä-salmiakki-makuyhdistelmää ja päätti lähettää ehdotuksen Keskolle.
Lue myös: Ampparia, Murkkua ja Toukkista saa nyt limuna – Pirkan lanseeraama uutuus sytytti somen liekkeihin
Viestissä Tiina heittää idean kaupanpäällisinä vielä omien sanojensa mukaan puoliksi vitsillä keksityn nimen mehujäälle: Hämis.
"Saa käyttää enkä ota provikkaa." Tiina laittoi tuotetoiveen Keskolle toukokuussa 2020, jolloin Keskolta vastattiin, että toive on laitettu eteenpäin.Lukijan kuva
Reilu vuosi viestin lähettämisen jälkeen, Tiina löysi pakkauksen Hämis-mehujäitä paikallisesta supermarketista. Maku ei naisen mukaan tuottanut pettymystä.
– Kyllä se ihan vastasi sitä, mitä odotinkin, Tiina kertoo MTV Uutisten Makuja-sivustolle.
800 tuotetoivetta vuodessa
Keskon jäätelöistä vastaava osto- ja myyntipäällikkö Timo Kirjavainen kertoo, että Pirkan kuluttajapalveluun tuli viime vuonna noin 26 000 palautetta, joista 800 oli tuotetoiveita.
– Kaikki toiveet arvioidaan toteutusmahdollisuuksiltaan niin teknisesti kuin kaupallisestikin ja jonkin verran ideoita päätyy aina tuotteiksi asti, Kirjavainen kertoo.


