Tietyn hedelmän myynti Suomessa räjähdysmäisessä kasvussa: Myyntimäärät nelinkertaistuneet

Persimon
Persimon pistää ruokakauppojen hedelmäosastoilla silmään sen räikeän värin vuoksi. Shutterstock

Ruokakauppojen hedelmäosastojen erikoisesta oranssista hedelmästä, persimonista, on viime vuosien aikana kasvanut merkittävä tuote hedelmävalikoimassa.

Kesko kertoo, että K-ruokakaupoissa persimonin myyntimäärät ovat yli nelinkertaistuneet vuodesta 2007. Viikolla 47 tehtiin persimonien kaikkien aikojen myyntiennätys myynnissä. Tänä vuonna persimoneja on myyty 30 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten loka–marraskuussa.

Persimonia ei ole saatavilla vuoden ympäri

Persimoneja on Suomessa perinteisesti myyty lokakuusta joulukuun loppuun. Jos persimoneja olisi mahdollista myydä ympäri vuoden, tuote kuuluisi Keskon mukaan hedelmäosastolla jopa viiden myydyimmän joukkoon.

– Tähän mennessä olemme yli 30 prosenttia edellä viime satokauden kilomääriä. Viikolla 47 teimme kaikkien aikojen myyntiennätyksemme ja myynti kasvoi lähes 100 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden, Keskon päivittäistavarakaupan hedelmistä ja vihanneksista vastaava ostojohtaja Kenneth Forsman toteaa.

Lähde: Kesko

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!