Kasvispohjaisen ruoan lisääminen arkiruokaan näkyy selkeästi elintarvikkeiden myynnissä, kerrotaan Lidlistä.
Kasvistrendi näkyy nyt selkeänä piikkinä ruokakauppojen myynneissä. Kauppaketju Lidlistä kerrotaan, että esimerkiksi kaurajuoman ja erilaisten kasviproteiinien myynti on vuoden aikana peräti tuplaantunut. Suosiotaan ovat kasvattaneet myös hummus sekä vegaaniset pizzat.
"Useimmiten vegetuote poimitaan ostoskoriin Helsingissä ja Tampereen ja Turun keskustamyymälöissä."
Käynnissä on kauppaketjun mukaan asennemuutos, joka vaikuttaa myös ihmisten valintoihin kaupassa.
– Vaikka suomalaisten lihankulutus ei ole lähtenyt laskuun, pienetkin arjen valinnat ja kulutuksen muutokset näkyvät kaupan kassalla. Yksikin lihaton päivä viikossa vaikuttaa, Lidl Suomen osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs kertoo.
Lidlin hummuksen kappalemääräinen myynti onkin yli kolminkertaistunut kahdessa vuodessa. Ylivoimaisesti eniten hummusta myydään Helsingin, Tampereen ja Turun keskustamyymälöissä.
– Sama ilmiö on nähtävissä hummuksen lisäksi kasviproteiinien ja kasvimaitojen kohdalla. Niitä poimivat ostoskärryihinsä selvästi muita useammin kaupunkilaiset ja eteläsuomalaiset, Heinrichs kertoo.
Vegaaniset pizzat viedään käsistä
Uudet vegaaniset pakastepizzat ilmestyivät Lidlin valikoimiin tammikuun alussa. Kasvistrendin myötä asiakkaat ovat löytäneet ne nopeasti ja suuren kysynnän vuoksi kyseiset pizzat on ajoittain myyty loppuun eri puolilla Suomea.
– Olimme varautuneet uusien pizzojen kysyntään ja tuotetta on tilattu myymälöihin runsaasti. Silti kysyntä yllätti meidät positiivisesti ja pizzat ovat valitettavasti osittain päässeet loppumaan, Heinrichs kertoo.
Aiemmin Lidlin valikoimassa oli vegaaninen Marinara-kiviuunipizza, joka nousi somessa kulttimaineeseen keväällä 2016 ja oli myös paikoitellen hyvin kysytty. Nyt Marinara on poistunut valikoimasta, mutta tilalle ovat tulleet Verdura ja Bruschetta.

