Prismoissa ja S-marketeissa lokakuun alussa lanseeratut Kuukauden satokausituotteet kävivät kovalla tahdilla kaupaksi myös marraskuussa.
Suomalaiset ostivat tänä talvena yllättäen huomattavasti tavallista suurempia määriä muun muassa keltajuurta ja naurista. keltajuuri on ollut yksi menneen marraskuun suurimmista yllättäjistä.
– Asiakkaamme ovat kiinnostuneita kuulemaan erityisesti erikoisempien tuotteiden käyttötavoista, Orimattilan S-marketin HeVi-vastaava Piia Mäkelä kertoo.
LUE MYÖS: Suomalaiskauppojen myyntikikka toimi: Aliarvostetun herkun myynti 13-kertaistui
TIESITKÖ? Keltajuuri on keltainen versio punajuuresta. Keltajuuren kuori on kellertävä, ja sen malto on aivan keltainen. Maultaan keltajuuri muistuttaa erehdyttävästi punajuurta.
Keltajuuren myynti 30-kertaistui
Värjäämättömäksi punajuureksikin kutsuttu keltajuuri kasvatti myyntinsä S-ryhmän kaupoissa peräti 30-kertaiseksi viime vuoteen verrattuna.
– Vaikuttaa siltä, että kotimaiset juurekset tekevät nyt uutta tulemistaan. Juuresintoilu saakin jatkoa joulukuussa kotimaisten punajuurten, lanttujen ja hienostuneen maa-artisokan myötä, ryhmäpäällikkö kertoo.