Tee itse superhelpot herkut – tarvitset vain kaksi ainesosaa

banaaniletut
Shutterstock

The Daily Meal listasi herkkuja, joita on helppo loihtia kotikeittiössä. Näihin ruokiin tarvitset kuhunkin vain kaksi ainesosaa. 

Huutaako jääkaappi tyhjyyttään? Yllättävää kyllä kaksikin eri raaka-ainetta saattaa riittää ruoanlaittoon tai leivontaan. Kokeile näitä herkkuja!

Banaaniletut

Herkulliset trendiletut syntyvät banaanista ja kananmunista. Muusaa banaani ja vispaa mukaan kaksi kananmunaa. Paista letut pannulla tavalliseen tapaan. Jos kaipaat kuohkeutta, lisää taikinaan myös ripaus leivinjauhetta. Se ei ole kuitenkaan välttämätöntä.

Parmesaanilastut

Herkulliset sipsien tapaiset juustolastut sopivat esimerkiksi salaattien tai keiton päälle. Lastut syntyvät laittamalla leivinpaperille pieniä kekoja parmesaaniraastetta. Ripottele päälle makusi mukaan joko mustapippuria tai cayennepippuria. Paista uunissa, kunnes juusto on sulanut ja rapeutunut ohuiksi, kullanvärisiksi lastuiksi.

Myslipatukat

Jos kaipaat terveellistä välipalaa, tee välipalapatukoita itse kuivatuista ja hienonnetuista taateleista ja kookoshiutaleista. Sekoita aineksia keskenään, kunnes saat niistä taikinan. Muotoile taikina pitkiksi pötköiksi ja anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa jähmettyneistä pötköistä sopivankokoisia patukoita.

Tuorepasta

Tuorepasta syntyy helpoimmillaan reilusta kupillisesta vehnäjauhoja ja kahdesta kananmunasta. Sen kummempia taikoja et hyvään pastaan tarvitse. Jos taikina tuntuu liian tahmaiselta, lisää varovasti jauhoja.

Ricotta

Itse tehty ricottajuusto syntyy helposti maidosta ja sitruunamehusta tai valkoviinietikasta. Kuumenna maito höyryävän kuumaksi ja lisää joukkoon sitruunamehu tai viinietikka. Kiehauta nopeasti, jotta seos juoksettuu. Ota kattila liedeltä ja sekoita kevyesti. Jätä sen jälkeen juusto tekeytymään kymmeneksi minuutiksi. Valuta juusto harson avulla heti tekeytymisen jälkeen.

Banaani-maapähkinävoi”jäätelö”

Makea herkku syntyy helposti tehosekoittimen avulla. Soseuta keskenään banaaneja ja maapähkinävoita, kunnes lopputulos on pehmeä ja tasainen.

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat