Tässäkö kaikkien aikojen älyttömin dieetti? Laihdu juomalla viiniä ja syömällä kananmunia – näin naisia ohjeistettiin 70-luvulla

kananmuna
Shutterstock

Päivässä pullo viiniä, kolme keitettyä kananmunaa, kolme kuppia kahvia ja yksi pihvi. Tällaisella dieetillä luvattiin tuloksia 1970-luvulla.

Kypsä vai raaka kananmuna? Katso yllä olevalta videolta vinkki, jolla tunnistat ne helposti toisistaan!

Erilaiset laihtumisniksit ovat olleet ihmisten arkea jo vuosikymmenten ajan. Nyt sosiaalisessa mediassa ja ulkomaalaisissa lehdissä on levinnyt eräs todella eriskummallinen dieetti 1960–70-luvulta, jolla tuloksia luvataan lähes pelkästään viiniä ja kananmunia nauttimalla.

Daily Mailin mukaan dieettivinkki ilmestyi muun muassa Voguessa marraskuussa 1977, mutta ”viini ja kananmuna” -dieetti tuli tunnetuksi alun perin vuonna 1962 ilmestyneestä Sex And The Single Girl -kirjasta.

Helen Gurley Brown kirjoittama kirja oli suosittu aikanaan. Siinä tarjottiin naisille muun muassa säästö-, ruokailu-, seksi- ja ilmeisesti myös laihdutusvinkkejä.

Laihdu 2,5 kiloa kolmessa päivässä

Kirjassa luvataan, että "viini ja kananmuna" -dieettiä noudattamalla voi pudottaa kolmen päivän aikana jopa parhaimmillaan reilut kaksi kiloa.

Dieetissä neuvotaan nauttimaan aamupalaksi yksi keitetty muna, lasillinen valkoviiniä sekä kahvi mustana.

Lounaalla taas nautitaan kupillinen kahvia, kaksi munaa ja kaksi lasillista viiniä, ja illalliseksi syödään 150 gramman pihvi ja kulautetaan alas loput viinipullosta sekä tietenkin yksi kuppi kahvia.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Asiantuntijat eivät suosittele

Daily Mailin haastattelemat asiantuntijat eivät "viini ja kananmuna" -dieettiä suosittele. Sen etu on lähinnä proteiinirikkaus, sillä proteiinia on runsaasti kananmunissa ja punaisessa lihassa.

Yksipuolisesta ruokavaliosta puuttuvat kuitenkin niin maitotuotteet, hedelmät, vihannekset kuin kokojyvätkin, jolloin useat tärkeät ravintoaineet, kuten vitamiinit, kuidut ja antioksidantit, jäävät saamatta.

Dieetti voi myös johtaa nopeasti nestehukkaan, sillä sekä alkoholi että kofeiini poistavat kehosta nesteitä. Viiniä ja kahvia nauttiessa pitäisi ehdottomasti muistaa juoda runsaasti vettä.

Ravintoasiantuntijoiden mukaan viinipullollisen juomisella päivässä ei ole mitään terveydellisiä hyötyjä, päinvastoin. Se voi johtaa pikemminkin painonnousuun ja kohonneeseen maksasairausriskiin.

Ja vaikka laihtuminen voikin olla mahdollista dieetin matalasta kaloripitoisuudesta johtuen, todennäköisesti tavalliseen ruokavalioon palatessa pudotetut kilot palaavat nopeasti takaisin.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!