Tässä on espresson ja suodatinkahvin todellinen ero

espresso
Espresson valmistamiseen tarvitaan kone, joka pystyy valuttamaan vettä riittävällä paineella. Shutterstock

Espresso valmistetaan hieman eri tavalla kuin tavallinen suodatinkahvi.

Espresso on vahva italialaistyyppinen kahvi, joka tarjoillaan shottilasin kokoisista pikkumukeista. Espresso eroaa tavallisesta suodatinkahvista kuitenkin muutoinkin kuin pelkästään kokonsa puolesta.

Espresso valmistetaan pakottamalla vettä kovalla paineella hyvin hienoksi jauhettujen kahvipapujen läpi. Valmiin espresson pinnalle muodostuu oikein valmistettuna "crema", kullanruskea vaahtokerros, jossa on hyvin vahva aromi. Osa ihmisistä sekoittaa creman espresson joukkoon ennen sen hörppäämistä.

Käytännössä espresso valuu keittimestä noin 25 sekunnissa. Jo nimi "espresso" tarkoittaa juomaa, joka on nopeasti ja henkilökohtaisesti valmistettu juuri sinulle. Baristalla voi olla suuri vaikutus espresson onnistumiseen, sillä liian lyhyt valumisaika voi tehdä espressosta laimeaa ja mautonta, kun taas liian pitkä valumisaika kitkerää ja karvasta.

Enemmän kofeiinia, mutta pienempi annos

Espresso valmistetaan käytännössä samalla tavalla kasvaneista, käsitellyistä ja paahdetuista kahvipavuista kuin suodatinkahvikin, mutta lopputulos on vahvempi, paksumpi ja kofeiinipitoisempi.

Osittain tämän takia espresso tarjoillaankin niin pienenä annoksena. Yksi espressoannos sisältää keskimäärin 29–100 milligrammaa kofeiinia ja normaali kahvikupillinen sisältää noin 80–200 milligrammaa kofeiinia.

Espressoa käytetään myös useiden kahvijuomien pohjana, mikä saattaa vaikuttaa juoman kofeiinipitousuuteen.

Espressojuomia ovat esimerkiksi americano, cappuccino, flat white, caffé latte ja macchiato. Americano on vedellä laimennettua espressoa ja cappuccinossa taas espressoshotin päälle kaadetaan maitovaahtoa.

Lähteet: Delish, Paulig, Crema

Katso myös: Pitäisikö kahvia säilyttää jääkaapissa? Totuus yleisistä kahvimyyteistä

Pitäisikö kahvia säilyttää jääkaapissa? Totuus yleisistä kahvimyyteistä 1:01

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.