Ei juhannusta ilman grillimakkaraa ja varhaisperunoita. Nämä kaksi ruokaa kuuluvat ollenaisena osana suomalaisten juhannuspöytään, selviää HKScanin teettämästä tuoreesta Kesä ja ruoka -kyselystä. Myös K-ryhmällä on huomattu molempien ruokien suosio.
Suomalaisten miesten ylivoimainen ykkösruoka juhannuksena on makkara, ja naisilla puolestaan uudet perunat. Naisillekin makkara on tärkeässä roolissa ja suosiossa selvänä kakkosena pottujen jälkeen. HKScanin kyselyyn vastanneista 44 prosenttia aikoo juhannuksena grillata ja 40 prosenttia tietää jo hyvissä ajoin, mitä juhannuspöytään hankitaan.
Grillimakkaraa myydään kesällä järjetön määrä
Makkaratrendeissä kovassa kasvussa ovat edelleen niin sanotut artesaanimakkarat, jotka ovat suosittuja erityisesti niiden korkean lihapitoisuuden vuoksi.
Jo aiemmin keväällä uutisoitiin makkaran suosiosta kesäherkkuna. Kesäjaksolla eli touko-elokuussa myydään 52 prosenttia vuoden grillimakkaroista.
– Kesällä syödään yli 21 miljoonaa kiloa makkaraa ja se on aika paljon se. Suurin myyntikuukausi on kesäkuu eli juhannus luonnollisesti tekee sinne roiman piikin, kertoi aiemmin keväällä HK:n lihavalmisteista vastaava Marika Rikkonen.
Juhannuksen suosikkiherkkuja ovat suosituimmuusjärjestyksessä grillimakkara, uudet perunat, salaatti, pihvit ja erilaiset kalaruoat.
Sekä HK:n Kabanossi- että Camping-makkarat nousevat vuosittain Suomen myydyimpien makkaroiden listalle. Suomen myydyimmän grillimakkaran titteliä piti kuitenkin ainakin vielä viime vuonna Atrian Hiillos. Myös esimerkiksi Atrian Wilhelm- ja Kivikylän Huiluntuhti -makkarat nousevat myydyimpien makkaroiden joukkoon.
