Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Saako mansikkamyyjältä pyytää maistiaisia?

10:24imgKatso video: Keskikesän herkut torilta – miltä mansikkakesä näyttää? Haastattelussa Best Berry Oy:n Aaro Kuurma
Julkaistu 17.06.2025 09:40
Toimittajan kuva
Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Jonna Hellgren

jonna.hellgren@mtv.fi

Mitä olisikaan kesä ilman mansikoita, varhaisperunoita ja jäätelöä? Torimyyjät kertovat tämän kesän hittituotteista.

Huomenta Suomessa jalkauduttiin maanantaina Helsingin Kauppatorille ja selvitettiin, miten nämä ikisuosikit tekevät kauppansa. 

Tässä vaiheessa kesää torilla on myynnissä kotimaisina mansikoina niin sanottua tunnelimansikkaa. Avomaan mansikoita saadaan vielä odottaa.

– Viime vuonna meillä tähän aikaan oli jo avomaan mansikoita, kun kevät oli viime vuonna vähän lämpimämpi. Viime vuonna mansikat kypsyivät todella nopeasti, torilla mansikoita myyvän Best Berry Oy:n Aaro Kuurma kertoo.

Kuurman mukaan on vielä vaikea arvioida, millainen mansikkakesästä lopulta tulee.

Saako pyytää maistiaisia?

Mansikoista ja muista toriherkuista on vaikea sanoa päältäpäin, miltä ne lopulta maistuvat.Monia asiakkaita mietityttääkin esimerkiksi mansikoiden makeusaste. 

Onko siis ok pyytää myyjältä maistiaisia?

– On ok todellakin. Kannattaakin pyytää. On hyvä tietää, miltä se maistuu, ennen kuin ostaa, Kuurma toteaa. 

Mikä on marjamyyjän hauskin muisto? Entä millaiset jäätelöt ovat tänä kesänä torilla hittejä? Katso koko haastattelu videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

Marjat