Pringlesejä vedetään myynnistä

kellogg pringles takaisinveto 200723
Kuva takaisinvedettävästä tuotteesta. Kellogg Company

Kellogg Group vetää markkinoilta Pringles Original 200g -purkit, joissa on Tanskan lippu. Yrityksen tiedotteessa kerrotaan, että tuotteista puuttuu suomen- ja ruotsinkielinen tuoteseloste.

Takaisinvedettävän tuotteen nimi on Pringles Original 200g. Erän EAN-koodi on 5053990138722 ja parasta ennen -päiväys 27.3.2024. Tuotteiden valmistuspäivä on 27.12.2022.

Takaisinveto ei koske muita Pringles-tuotteita.

Tuotetta ei alun perin tarkoitettu myytäväksi Suomessa

Kellogg Company kertoo vetävänsä pienen määrän Pringles Original 200g -purkkeja vapaaehtoisesti myynnistä Suomessa. Yhtiön mukaan tuotetta ei alun perin ollut valmistettu Suomen markkinoille, minkä vuoksi tuoteselostetta ei ollut suomeksi tai ruotsiksi.

Kyseisen erän sipsejä voi syödä. Soija- ja venhnäallergikot voivat kuitenkin saada niistä allergisen reaktion, koska perunalastuissa on vehnää ja ne saattavat sisältävät soijaa.

Ostajat voivat saada uuden tuotteen tai hyvityksen

Kellogg kertoo tehneensä asiasta täyden selvityksen ja kertoo tunnistaneensa yksittäisen tapauksen syyksi tähän ongelmaan. Yritys kertoo vetävänsä tuotteet myynnistä, koska haluavat olla erityisen varovaisia. Kellogg kertoo ryhtyneensä välittömiin toimenpiteisiin, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.

Tiedotteen mukaan kyseiseen erän tuotteita on toimitettu joihinkin Keskon kauppoihin Suomessa. Kellogg kehottaa tuotteita ostaneita sekä soija- ja vehnäallergikkoja ottamaan yhteyttä Keskon kauppaan tai Kelloggiin saadakseen vastaavan uuden tuotteen tai täyden hyvityksen. 

Asiakkaat voivat ottaa yhteyttä Kelloggin asiakaspalvelutiimiin Kelloggsin nettisivuilla.

Katso myös: Oletko aina syönyt Pringlesejä väärin?

Oletko aina syönyt Pringlesejä väärin? 0:41
Helppo kikka näyttää, miten saat sipsit ehjinä ulos Pringles-purkista.

Lähde: Kellogg Company

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!