Testasimme Kapen ja Jaskan muusivinkin, jota moni ei ole tullut edes ajatelleeksi – parasta perunamuusia ikinä?

Parasta perunamuusia ikinä? Testaa yllättävä muusiniksi 1:13 Parasta perunamuusia ikinä? Testaa yllättävä muusiniksi

Onko höyrytetyistä perunoista valmistettu perunamuusi oikeasti parempaa kuin keitetyistä perunoista? Testasimme Kari Aihisen parhaaksi väittämän muusiohjeen.

MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin tiistaina Kari Aihisen ja Jaakko Saariluoman  uunituoreesta ruokakirjasta, Kape & Jaska – Mestarin otteessa (Tammi 2021). Kirjassa ruoanlaitosta innostunut Jaska opettelee ruoanlaiton saloja ja saa kotikeittiöön sopivia vinkkejä mestari Kape Aihiselta. 

– Olen aina ihaillut kokkeja ja sitä, että joku osaa tehdä hyvää ruokaa. Tajusin, että osaan kyllä paistaa pihvin ja tehdä pastaa niin, että ne maistuvat ihan hyvälle. Rupesin kuitenkin miettimään, että voisivatko ne maistua paremmalle, ja miksi ruoat maistuvat paremmalle ravintoloissa? Se ei ole raaka-aineista kiinni, tai taikatemppu, vaan joku osaa tehdä ruokaa paremmin kuin minä, Jaska kertoi MTV Uutisten Makuja-sivuille.  

Parasta perunamuusia potut höyryttämällä?

Kirjassa Kape muun muassa opettaa Jaskalle, että keittiöön tulisi hankkia höyrytyskattila

– Perunamuusi tehdään aina höyrytetyistä perunoista, Kape toteaa kirjassa.

– Oikeesti? Mä oon aina keittänyt potut, Saariluoma vastaa ihmetellen.

– Ei ikinä. Sillon sulla on veteen tehty muusi. Mä näen ja maistan sen heti, Kape jatkaa.

Jaska vahvistaa MTV:lle, että Kapen väite kyseisen muusinvalmistustavan paremmuudesta pitää täysin paikkansa.

– Tein sitä samantien, kun menin kotiin. Höyrytin puikulat ja laitoin voita. Maku oli aivan eri! Kuten Kape on opettanut, niin jos perunat keittää vedessä, niin ne menevät "tukkoon", eivätkä ota vastaan voita ja maitoa. Perunat on jo kyllästetty nesteellä. Höyrytettynä ne ovat valmiita vastaanottamaan sitä ihanaa voita. Maussa on konkreettinen ero. 

Muusiniksi MTV:n testissä: Voittaako Kapen "paras muusi" perinteisen?

Testasimme Kapen muusinvalmistustapaa kotikeittiössä ja vertailimme "parhaan perunamuusin" makua tavalliseen tapaan valmistettuun muusin makuun. 

Valmistimme siis kaksi eri muusia samoilla raaka-aineilla: ensimmäisessä muusissa puikulaperunat höyrytettiin kypsiksi ja toisessa keitettiin kypsiksi. Kapen höyryperunamuusi maustetaan vasta lopussa suolalla, kun taas keitetyt potut -versiossa suola lisätään jo keitinveteen. Molempien muusien joukkoon lisättiin myös voita ja täysmaitoa.

Kapen ja Jaskan mukaan höyryttämällä kypsennetyistä perunoista valmistettu muusi maistuu selvästi paremmalta kuin keitetyistä perunoista valmistettu. Onko todella näin?

Kun muuseja maistoi rinnakkain, niiden maussa todella havaitsi jonkinlaisen eron. Keitetyistä perunoista valmistettu puikulaperunamuusi maistui hieman miedommalta ja makumaailman joukosta erottui selkeästi suola. Se "parempi perunamuusi" höyrytetyistä puikulaperunoista maistui sen sijaan enemmän perunalta. Perunan hienostuneet maut pääsivät Kapen ja Jaskan ylistämässä versiossa paremmin esiin. Ero ei ole päätähuimaava, mutta jos muusista haluaa takuuvarmasti hyvää, kannattaa Kapen versiota ehdottomasti kokeilla.

Katso videolta miten paras perunamuusi valmistuu ja testaa itse kotona: Paras perunamuusi ikinä – Kapen puikulaperunamuusi


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!