Paras tapa pakata ruokaostokset: "Äitini on tehnyt näin jo 40 vuotta"
Ruokaostoksia ei kannata heittää ostoskassiin aivan summanmutikassa. Nappaa tästä vinkit ruokaostosten pakkaamiseen.
Ei enää painautuneita leipiä, murskaantuneita sipsejä tai rikki menneitä ruokapakkauksia! Ruokaostosten pakkaustapaan kannattaa kiinnittää hieman huomiota, jotta välttyy turhalta hävikiltä
The Kitchn -sivuston ruokatoimittaja Ali Domrongchai jakaa pakkausvinkkejä, joilla ostokset tulee kasattua kassiin aina parhaalla mahdollisella tavalla.
– Äitini on tehnyt näin jo 40 vuotta. Hän on työskennellyt eri ruokakaupoissa koko uransa, Domrongchai kertoo.
Ruokatoimittajan mukaan ostoskassin pakkaaminen voi tuntua itsestäänselvältä, mutta tiettyihin asioihin kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota.
Tarkkana kylmätuotteiden kanssa
Jääkaappi- tai pakastinsäilytystä vaativat tuotteet kannattaa pakata lähekkäin, niin ne pitävät toisensa kylminä.
Myös kylmäkassin ottaminen mukaan kauppareissulle voi olla kannattavaa, jos ostat pakasteita ja matkasi kotiin kaupasta kestää hetken.
Tuplasuojaa tarvittaessa
Herkkiin muovipakkauksiin saattaa tulla reikiä ostoskassissa, mikäli pakkaat niiden ympärille teräväreunaisia tuotteita. Esimerkiksi kaupan oman keittiön lihat saattavat olla kelmutetussa pakkauksessa, jolloin mahdollisten reikien kautta muihin ostoksiin päätyy ei-toivottua lihanestettä. Tällaiset paketit voi ostoskassissa tuplasuojata vaikkapa pienellä hedelmäpussilla.
Ei kodinpesuaineita ruokaostosten sekaan
Jos ostat erilaisia siivoukseen tarkoitettuja pesuaineita, ne kannattaa pakata omaan kassiinsa, eikä laittaa ruokaostosten sekaan. Erilaiset valkaisu- ja desifiointiaiheet eivät kuulu tuoreiden elintarvikkeiden viereen.
Herkimmät päälimmäiseksi
Tämä lienee itsestäänselvää: ostoskassin pohjalle ei kannata pakata leipää, kananmunia tai muita herkästi rikkoutuvia tuotteita. Myös esimerkiksi foliokantiset kermaviili- tai jogurttipurkit on hyvä sijoitella niin, ettei mikään riko kansia.
Ruokaostokset kannattaa nostaa kassahihnalle jo siinä järjestyksessä, jossa ne on järkevä pakata kassiin.
Lue myös: Ruokakaupan kassalta ei kannata ostaa muovikassia roskapussiksi: "Moni ei ehkä tule ajatelleeksi"
Katso myös: Tällä kikalla karkkia yli puolet halvemmalla
Lähde: The Kitchn
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Meksikolainen papukeitto