Palkittu helsinkiläisravintola teki paluun – henkilökunnan poikkeuksellinen ratkaisu hämmensi Tomi Björckin ja Matti Wikbergin: "Ihan käsittämätöntä"

Matti Wikberg Tomi Björck Farang
Ravintola Farang on Matti Wikbergin ja Tomi Björckin ensimmäinen, vuonna 2009 avattu ravintola. BW-Restaurants

Menestyksekäs ravintola Farang jatkaa toimintaansa kuukausien tauon jälkeen uusissa tiloissa Helsingin keskustassa. Alun perin vuonna 2009 toimintansa aloittaneen ravintolan perustajat Matti Wikberg ja Tomi Björck kertovat MTV:n haastattelussa, mikä tekee Farangista poikkeuksellisen menestystarinan.

Elokuun lopusta saakka tauolla ollut menestyksekäs helsinkiläisravintola Farang on avannut ovensa uudessa osoitteessa Helsingin keskustassa. Arkadiankatu kuuteen avatussa kaksikerroksisessa ravintolatilassa on tuplasti enemmän asiakaspaikkoja aiempaan verrattuna. Kesällä tilukset laajenevat entisestään, kun ravintolan kylkeen avautuu 50-paikkainen terassi. 

Ravintoloitsijat Matti Wikberg ja Tomi Björck kertovat MTV Uutisten Makuja.fi -ruokasivuston haastattelussa olevansa iloisia ja helpottuneita, kun uudet ravintolatilat ovat vihdoin valmiina avattavaksi asiakkaille. 

Ravintola Farang on Matti Wikbergin ja Tomi Björckin edustaman BW-Restaurants -ravintolayhtiön ensimmäinen ravintola, joka avattiin vuonna 2009 Helsingin Taidehallin tiloissa Etu-Töölössä. Ravintola on tunnettu modernista kaakkoisaasialaisesta keittiöstään sekä sosiaalisen syömisen mallistaan. Nyt Farang jatkaa toimintaansa uusissa, isommissa tiloissa Helsingin Arkadiankadulla.  Farangin ravintoloitsijana toimii Matti Wikberg. Australiassa vakituisesti asuva Tomi Björck omistaa yhdessä Wikbergin kanssa BW-Restaurants -ravintolayhtiön. 

– Fiilis on erittäin hyvä. Tämä näyttää ja tuntuu Farangilta, mikä on meille todella tärkeää. Täällä on töissä ihmisiä, jotka ovat olleet jo silloin 11 vuotta sitten avaamassa Farangia. Me ollaan edelleen hengissä ja Farang on edelleen hengissä ja voi hyvin, mikä on siistiä, Björck kertoi tunnelmiaan ravintolan lehdistöavajaisissa. 

"Olimme 10 vuotta pyörittäneet ravintolaa täysille saleille"

Björckin ja Wikbergin mukaan Farangin muuttosuunnitelmia oltiin kypsytelty jo pidemmän aikaa, sillä aikaisemmat ravintolatilat olivat auttamatta liian pienet.

– Olimme 10 vuotta pyörittäneet ravintolaa täysille saleille. Vaikka taidehalli oli todella spesiaali ja rakas paikka meille, niin rajat tulivat fyysisesti vastaan jo kauan sitten. Kun tämä tila löytyi niin taakse ei enää katsottu. Wikberg summaa.

Uusia ravintoloita ilmestyy Helsingin katukuvaan kiihtyvään tahtiin ja samaan aikaan myös moni ovi sulkeutuu. Menestyksekäs alku ei takaa ravintolalle pysyvää paikkaa Helsingin ravintolakartalla. Mikä siis on yli 11 vuotta toimineen Farangin salaisuus?

Tomi Björck uskoo menestymisen avaimen piilevän siinä, ettei tuijota liikaa muiden tekemisiä.

– Keskitymme omaan tekemiseen, emme kilpailemiseen. Mennään ruokatuote ja palvelu edellä. Asiakasta ei kiinnosta ne taulukot, kunhan ne pyörivät taustalla hyvin. Asiakasta kiinnostaa hyvä ruoka, miten häntä palvellaan ravintolassa ja ne elämykset. Olen aina puhunut ruokatuotteen ja palvelun puolesta.

Henkilökunnan poikkeuksellinen teko hämmensi ravintoloitsijat

Wikberg muistuttaa, että kaikki lähtee ihmisistä ja ravintolan tärkein voimavara onkin sen henkilökunta. Moni ravintola tekee Wikbergin mukaan sen virheen, että säästää ensimmäisenä henkilöstökustannuksista, sillä ne ovat suuri kuluerä ravintola-alalla. 

– Me edelleen palkkaamme ja koulutamme kaikki omat työntekijämme. Siten he tietävät, mitä heidän kuuluu keittiössä tehdä ja salissa myydä.

Sekä Björck että Wikberg kertovat hämmentyneensä henkilökuntansa lojaaliudesta Farangin jäädessä elokuussa useamman kuukauden tauolle. Wikberg lupasi tuolloin, ettei kukaan tule saamaan kenkää, tai ketään lomauteta. Työntekijöille pyrittiin järjestämään vuoronpaikkausta muista yhtiön ravintoloista. 

– Ihan käsittämätöntä, mutta keittiöstä ei esimerkiksi lopettanut ketään, vaan 17 samaa kokkia jatkoi meillä kuukausia myöhemmin täällä uudessa Farangissa. Aika luottavaisin mielin voi istua tässä, kun tietää että kaveri keittiössä tietää, mitä on tekemässä, Wikberg kiittelee. 

Björck sanookin, että uuden Farangin kohdalla voidaan olla ylpeitä siitä, mitä ollaan saatu yhdessä aikaan. 

– Ekan Farangin kohdalla voitiin taputella toisiamme selkään ja kehua toisiamme kilpaa. Nyt meillä on henkilökuntaa, jotka ovat tatuoineet ihonsa Farangin logon. Tätä meininkiä on mageeta katsella. 

Vanha Farang, uusi taso

Suomalaiset ravintola-asiakkaat ovat vuosien varrella muuttuneet entistä laatutietoisemmiksi, eivätkä samat jutut enää mene läpi ravintolamaailmassa kuin vaikka 10 vuotta sitten.

Uusissa tiloissa aloittavan Farangin perusidea on silti edelleen sama: modernia kaakkoisaasialaista ruokaa sosiaalisen elämyksen kera. Ravintolan ruokalistalla tullaan jopa näkemään muutamia aitoja ja alkuperäisiä Farangin klassikkoannoksia, kuten se kaikkein ensimmäinen versio suositusta karamellipossusta.

– Olemme todella ylpeitä, että saimme toteuttaa Farangin tässä muodossa. Tämä ei ole mikään uusi versio, vaan mukana on paljon vanhaa. Nousemme kuitenkin uudelle tasolle, Björck sanoo.

– Farang on aina ollut tietyllä tavalla se lempilapsi, se ensimmäinen ravintola. On todella hienoa, että pääsimme toteuttamaan tämän alusta lähtien, Wikberg summaa. 

Michelin-tähtiin ravintola Farang ei tähtää, mutta sillä on jo useamman vuoden ajan ollut Michelin-oppaassa arvostettu Bib Gourmand -merkintä. Bib Gourmand-merkintä myönnetään ravintolalle, jolla on erityisen hyvä hinta-laatusuhde. Lisäksi Farang on aiemmin valittu Helsingin parhaaksi ravintolaksi esimerkiksi City-lehden ravintolaäänestyksessä.

***

Videolla: Tomi Björck teki ruokaa yhdessä kruununprinsessa Maryn kanssa vuonna 2018

Kruununprinsessa Mary ja Tomi Björck kokkailivat 2:10

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.