Nyt se on tutkittu: Tämä on paras aika nauttia viiniä – oletko samaa mieltä?

Viiniä vai viinaa - muuttuvatko juomatapamme? 9:08 Viiniä vai viinaa - muuttuvatko juomatapamme?
Huomenta Suomen lähetyksessä keskusteltiin suomalaisten juomatavoista.

Siitä huolimatta, että viinin juominen ei katso kelloa, tutkimus on nyt selvittänyt, mikä on ihmisten mielestä paras aika viinin nauttimiselle.

Elämän yksinkertaisia iloja listanneessa yhdysvaltalaistutkimuksessa jopa 65 prosenttia vastaajista nimesi viinin juomisen ykkössijalle ohi television katselun ja kotona valmistettujen aterioiden nauttimisen. Kahdesta tuhannesta vastaajasta noin puolet kertoi nauttivansa viiniä viikoittain.

Mutta mihin aikaan viiniä sitten yleisimmin nautitaan?

Kyselytutkimus antoi tähän kysymykseen hyvin tarkan vastauksen: kello 18.59.

Kotisohva suosituin paikka viinin siemailuun

Kaiken kaikkiaan viinin juomisen todettiin lisääntyvän loppuviikkoa kohden, ja suosituimmaksi viinipäiväksi muodostui lauantai. 

Tutkimus selvitti myös, missä paikassa ihmiset mieluiten viinilasillisensa nauttivat. Hienojen viinibaarien tai trendikkäiden klubien sijaan jopa 66 prosenttia vastaajista kertoi nauttivansa viininsä mieluiten kotisohvalla puolisonsa tai ystäviensä kanssa. 

Jos siis luet tätä artikkelia alkuillasta kotisohvalla viinilasi kädessäsi, et ole ainoa.

Lähde: Metro.co.uk

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat