Nuuksioon avautuu täysin poikkeuksellinen ravintola: "Tulee menemään täysin metsään"

nuuksio
Nielu-ravintolassa pääsee nauttimaan metsän antimia metsässä. Lauri Tujula/Santeri Stenvall

Nuuksioon avautuu kesällä täysin poikkeuksellinen konsepti: Suomen ensimmäinen metsäravintola.

Nuuksiossa pääsee kesällä kokemaan kulinaristisia elämyksiä, kun Suomen ensimmäinen metsäravintola Nielu tarjoilee illallisia metsän antimista. Ravintolan tiedotteen mukaan kyseessä on jopa maailman mittakaavassa poikkeuksellinen ravintola.

Nielun ideana on ruokaelämysten lisäksi herättää ajatuksia luontosuhteesta ja suojella suomalaista ikimetsää. 

Sama konsepti myytiin vuonna 2019 loppuun päivässä

Nielun tarina sai alkunsa siitä, kun Valtteri Sinkkonen halusi miettiä tyypillisen ravintolakokemuksen uusiksi. Villiyrtteihin hurahtanut kokki työskenteli kaupungin huippuravintoloissa ja toimitti niihin samalla villiyrttejä.

– Silloin mietin, että ravintolat haluavat tuoda metsäiset elementit lautaselle, niin miksi ei viedä asiakkaita suoraan luontoon?

Vuonna 2019 Nielu järjestettiin ensimmäisen kerran taide- ja illallistapahtumana. Päivässä loppuunmyyty ravintola keräsi tuolloin runsaasti ylistystä.

Nielun illallinen rakentuu Sinkkosen keräämien villiyrttien ja kotimaisten raaka-aineiden ympärille. Viiden ruokalajin menun voi valita järvikalalla ja riistalla ryhditettynä tai vegaanisena. Illallisen kanssa tarjoillaan pientuottajaviinejä.

Maailman mittakaavassa uniikki projekti

Maailman mittakaavassa projekti on uniikki, sillä yksittäisiä pop up -kattauksia lukuunottamatta, pitempiaikaisesti toimivaa ravintolasalia ei tiettävästi ole aikaisemmin viety metsään. Nielun ravintoloitsijoiksi lähtevät mukaan myös Valkoisen Salin yrittäjinä toimivat Alvar Tallskog ja Ville Tikkanen. Nielun kokkitiimissä on mukana monista Helsingin huippuravintoloista tutut Santeri Stenvall, Oliver Hurskainen ja Markus Heinonen.

Jokaista ravintolan tarjoilemaa ruokalajia kohden suojellaan neliömetri suomalaista hakkuu-uhan alla olevaa ikimetsää Suomen Luonnenperintösäätiön kautta.

– Saamme metsästä antimia lautasille, joten on vähintään kohtuullista on että annetaan myös takaisin luonnolle, Sinkkonen kertoo.

Vaikka illalliseen metsässä normaalin ravintolasalin sijaan liittyy paljon mietittävää, Valtteri toteaa pilke silmäkulmassa, että liian vakavissaan hommaa ei pidä ottaa:

– Tämä ravintolahan tulee joka tapauksessa menemään täysin metsään!

Nielu -metsäravintola on pystyssä Nuuksiossa heinä-elokuussa. Varaukset aukeavat Tableonlinen kautta 26.5.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat