Nämä ruoat aiheuttavat eniten turvotusta – voi myös olla merkki vakavammasta terveysongelmasta

shutterstock_749989168
Esimerkiksi vehnän sisältämä gluteeni turvottaa monia. Shutterstock

Vaikea olla ja vatsa täynnä kaasua? Vatsan turvotus voi olla monelle ihmiselle todella ärsyttävä, mutta väistämätön vaiva. Jos vatsan turvotus ja epämukavuus ovat jokapäiväinen osa elämää, on ehkä aika suunnata katse omaan ruokavalioon. 

Popsugar-sivusto kysyi kahdelta ravitsemusterapeutilta mitkä ruoat aiheuttavat eniten turvotusta. Kaikki kohdat eivät päde jokaiseen ihmiseen, sillä kehot ovat erilaisia. 

Toistuva turvotus voi johtua yhdestä ruoka-aineesta, tai se voi olla merkki vakavammista ruoansulatusongelmista.

– Turvotus voi olla joskus merkki ärsyyntyneen suolen oireyhtymästä (IBS), jonka oireita ovat muun muassa pitkittyneet vatsakrampit, turvotus, ripuli ja ummetus, sanoo ravitsemusterapeutti Kristen Jackson.

– Siihen ei ole parannuskeinoa, mutta oikea ruokavalio ja lääkkeet auttavat oireisiin. 

Ravitsemusterapeutti Rachel Clarkson ehdottaa pitämään ruoasta ja turvotuksesta päiväkirjaa. Sen avulla voi seurata mitä söi, ennen kuin vatsaa alkoi turvottaa. Molemmat ravitsemusterapeutit ehdottavat turvotuksesta puhumista lääkärille ennemmin tai myöhemmin, sekä ottamaan yhteyttä ravitsemusterapeuttiin ruokavalio-ongelmien selvittämiseksi. 

1. Maitotuotteet

Maidon laktoosi aiheuttaa useilla ihmisille turvotusta. Jos maitotuotteet turvottavat, niin ihmisellä ei ole tarpeeksi laktaasientsyymeitä pilkkomaan maidon laktoosia suolistossa.

Ne, jotka ovat edes hieman herkkiä laktoosille tai maitoproteiinille, saavat maitotuotteista helposti ikävän turvotuksen. Jos maitotuotteet päättää jättää pois ruokavaliosta, sivuvaikutuksista ei Clarksonin mukaan tarvitse huolehtia, kunhan varmistaa kalsiumin, B12- ja D-vitamiinien riittävän saannin.

2. Hedelmät, jotka kerryttävät ilmaa vatsaan

Clarksonin mukaan helposti pilaantuvat hedelmät ja marjat kuten taateli, mango, viikuna, vesimeloni, omena, päärynä ja mustaherukka sisältävät korkean määrän fruktoosia. Fruktoosi aiheuttaa joillakin ihmisillä turvotusta.

On myös hedelmiä sekä marjoja, joiden ei pitäisi aiheuttaa ongelmia vatsalle. Päinvastoin, ne ovat vatsaystävällisiä. Näitä ovat esimerkiksi mustikka, viinirypäle, appelsiini, ananas, vadelma, mansikka ja kiivi.

3. Gluteeni

Gluteeniin pätee sama kuin maitotuotteisiin: se voi turvottaa vaikka et olisi sille allerginen. Gluteenia sisältävistä tuotteista johtuva turvotus eroaa keliakiasta. 

Turvotuksen taustalla on fruktaani, jota löytyy myös vehnästä. 

Mikäli vehnä turvottaa, gluteenittomat tuotteet ovat hyvä vaihtoehto koska ne eivät sisällä fruktaania. 

4. Soija

Soijatuotteet ovat peräisin palkokasveista, jotka voivat alkaa käymään ruoansulatuksessa. Tämä voi vapauttaa kaasuja ja aiheuttaa turvotusta.

Jos tunnet olosi usein turvonneeksi sen jälkeen, kun olet syönyt soijatuotteita, kannattaa niiden käyttöä vähentää.

5. Suola

Suola ei varsinaisesti tuota kaasua vatsaan, mutta se varastoi vettä itseensä. Tämä voi saada olon tuntumaan pöhöttyneeltä ja turvonneelta. 

5. Kuidut

Tällä kolikolla on kaksi puolta. Joskus tarvitset enemmän kuituja helpottaaksesi turvotusta, joskus taas liiallinen kuidun saanti voi olla syypäänä tukalaan oloon.

Runsaskuituiset hedelmät kuten omena tai päärynä, sisältävät kuituja, joilla kestää kauemmin sulaa vatsassa. Tämä aiheuttaa pitkäkestoisempaa kylläisyyden tunnetta, mutta voi myös aiheuttaa turvotusta.

Jos syöt paljon kuituja, pidä huolta siitä, että juot tarpeeksi vettä.  Se auttaa kehoa prosessoimaan suuria kuitumääriä.

6. Pavut

Myös pavut aiheuttavat joskus turvotusta käymiskykyisten hiilihydraattien takia. Jos koskaan tuntuu, että olet täynnä kaasua syötyäsi kikherneitä, linssejä tai papuja, nyt tiedät miksi.

7. Ilmaa kerryttävät vihannekset

Usein kaasuvatsan aiheuttavat muun muassa parsa, kukkakaali, valkosipuli, artisokka, purjosipuli, sienet, sipulit tai sokeriherne.

8. Liian vähäinen vedenjuonti

Ravitsemusterapeutti Kristen Jackson toteaa, että nesteet ovat todella tärkeitä suolistolle. Paras juomavaihtoehto on vesi, mutta turvotusta helpottavat myös eri teet kuten yrttitee, inkivääritee tai vihreä tee.

Ota aikaa tutkia ja paneutua omaan ruokavalioosi, niin voit löytää keinon pitää huolta vatsastasi ja päästä eroon ikävästä turvotuksesta. Seuraavan kerran kun vatsasi on pinkeä eikä mikään asento tunnu hyvältä, kirjaa ylös mitä söit ja katso kiinnittääkö jokin asia huomiosi.

Lähde: Popsugar.com


***

10 suosikkiherkkua, jotka aiheuttavat eniten riippuvuutta – kuinka montaa himoitset? 0:37

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!