Nainen haastoi ravintolaketjun oikeuteen – vaatii miljoonien korvauksia liian pienen annoksen vuoksi
Amerikkalaisnainen on haastanut pikaruokaketju KFC:n oikeuteen harhaanjohtavan mainonnan vuoksi.
Amerikkalainen Anna Wurtzburger on haastanut KFC-pikaruokaketjun oikeuteen, koska hänen tilaamansa annos oli pienempi kuin mainoskuvissa.
KFC on tunnettu pahviämpäreissä myytävistä kana-annoksistaan ja nainen oli tilannut annoksen luullen voivansa ruokkia sillä koko perheensä. Mainoskuvissa pahviämpäri on kukkuroillaan kanaa, mutta todellisuudessa kanaa oli vain puolet ämpäristä.
– Tulin kotiin ja ihmettelin, missä kana oikein oli! Luulin, että saisin siitä useamman aterian, hän kertoo NY Post -lehden haastattelussa.
– He lupaavat annoksen ruokkivan koko perheen ja esittelevät ämpäriä, joka on täynnä kanaa, mutta todellisuudessa saat puolikkaan ämpärin! Se on harhaanjohtavaa mainontaa, eikä todellakaan ruoki koko perhettä – kananpalaset ovat pieniä!
Wurtzburger otti yhteyttä KFC-ravintolan päämajaan tehdäkseen valituksen, mutta ei ollut tyytyväinen yrityksen vastaukseen. Siispä 64-vuotias nainen palautti yrityksen tarjoamat ruokakupongit ja otti yhteyttä asianajajaan haastaen yrityksen oikeuteen – vaatimuksena on 20 miljoonan dollarin korvaus ja mainosten muuttaminen totuudenmukaiseksi.
Ravintolaketju on kommentoinut vaadetta sanoen sen olevan "kohtuuton".
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka