Muutkin mokaa: Kondiittori-Niinan taidonnäyte piparkakkutalosta on kuin "Muumitalo happosateessa"

muumitalo Niina Voutilainen piparkakkutalo
Aina ei mene ihan putkeen, edes ammattilaiselta. Shutterstock/Niina Voutilainen

Ei onnistu aina ammattilaisiltakaan. Leipuri-kondiittori Niina Voutilainen halusi loihtia lapsiaan ilahduttavan piparkakkutalon, ja onnistui tavoitteessaan, tavallaan.

Joulukuussa monet leipovat erilaisia piparkakkutaloluomuksia. Oman versionsa päätti tehdä myös perheenäiti Niina Voutilainen, ammatiltaan leipuri-kondiittori. 

– Ajattelin siis lasten iloksi leipoa piparkakkutalon ja vielä Muumit-teemalla, koska lapseni ovat faneja. Tietysti ajattelin, että ei mikään voi mennä pieleen, koska olenhan ammatiltani leipuri-kondiittori, Niina kertaa MTV:lle tapahtumia.

Kaikki sujuikin piparinpaistoon saakka ongelmitta. Sitten tuli vaihe, kun Niina pääsi omien sanojensa mukaan "leikkimään sulalla sokerilla".

– Muutama palovamma sinne tänne ajattelin, mutta saadaan ainakin kestävä talo. Ennen kuorrutusta olin jo kylläkin luovuttaa, kun katsoin kuvaa miltä talon kuuluisi näyttää, ja millainen oli oma luomus. Lapset kuitenkin ihastelivat taloa, joten ajattelin, että ei tätä leikkiä kesken jätetä. Lapsille tehdään muumitalo, jonka lupasin.

"Muumitalo happosateessa"

Pikeeriä eli kuorrutetta tehdessään Niinalle juolahti mieleen, että osat olisi kuitenkin ollut hyvä koristella ennen kasaamista ja antaa jähmettyä yön yli. Leipuri-kondiittori kuitenkij ajatteli vielä tässäkin vaiheessa, ettei hätä ole tämännäköinen. Tarvitsee vain tehdä tarpeeksi jämäkkä pikeeri.

– Kuorrutusvaiheessa kuitenkin huomasin, että pikeeri alkoi valua pitkin seiniä alas. Lisäilin ja lisäilin kuorrutusta ja noh...lopputulos olikin sitten todellakin jotain aivan muuta, mitä piti. Lapset joka tapauksessa pitivät luomuksesta ja piparkakkutaloa ei hirveästi jäljelle jäänyt, kun lapset pääsivät sen luvan kanssa murustamaan. Liekö ilmastonmuutoksella osuutta asiaan, Niina nauraa.

Hän jakoi kuvan luomuksestaan Facebookin suosittuun mokaryhmään, jossa piparkakkutaloa kuvailtiin muun muassa sanoin "Muumitalo happosateessa" ja "maailmanloppu ilmastonmuutoksen jälkeen".

– Ei edes lumi eli tomusokeri, mitä tuli melkein paketillinen tomuteltua päälle tahtonut pysyä päällä, vaan suli sekin pois, Niina summaa lopputulosta. 

***

Näin valmistat lumiukkosoppaa – hauska ja edullinen ruokalahja 0:35

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.