Munaatko sinäkin? Ruokakirjailija nimeää virheen, jonka "kaikki tekevät kananmunien keittämisessä"

Kananmunakastike – näin teet sen oikein 0:51 Kananmunakastike – näin teet sen oikein

Miten sinä valmistat keitetyt kananmunat? Ruokakirjailija M.F.K Fisherin mukaan suurin osa ihmisistä on keittänyt aina kananmunansa väärin, kertoo brittilehti Mirror.  

Videolla ohjeet todelliseen klassikkon, kananmunakastikkeeseen.

Ruokakirjailija M.F.K Fisher kertoo kirjassaan, miten kananmunat kuuluisi oikeasti keittää. Vaikka kananmunien keittäminen kuulostaa periaatteessa yksinkertaiselta, eikä valmistamiseen tarvita kuin kattila ja vettä, mokaavat ihmiset Fisherin mukaan useimmiten yksinkertaisessa asiassa. Kyseessä on Fisherin mukaan virhe, jonka kaikki tekevät kananmunien keittämisessä. Kyse on veden lämpötilasta. 

Kananmunia ei tulisi edes keittää

Fisherin kirja How to Cook a Wolf on peräisin vuodelta 1942 ja siinä on omistettu kokonainen luku kananmunan keittämiselle. Kirjassa kerrotaan, että kananmunan keittäminen on jo itsessään väärä ilmaisu, sillä kananmunaa ei tulisi keittää lainkaan. 

Kananmunan tiputtaminen kiehuvaan veteen kypsentää kuoren lähellä olevan valkuaisen välittömästi, mutta keltuaisen kypsymisessä menee oma hetkensä. Todellisuudessa kananmunan osien tulisi kypsyä samanaikaisesti hiljalleen. 

Fisher suositteleekin kahta eri menetelmään kananmunien valmistamiseen. Kananmunaa voi ensin huuhdella kylmässä vedessä, jolloin sen kuoret eivät halkeile niin helposti, kun munan asettaa hieman poreilevaan veteen. Sitten kananmunaa kypsennetään vedessä, joka ei varsinaisesti kiehu, mutta melkein poreilee. 

Toinen vaihtoehto on laittaa kananmuna kylmään veteen pieneen kattilaan, laittaa hella päälle, ja kun vesi kiehuu, muna on valmis. Tämä metodi ei kuitenkaan toimi esimerkiksi nopealla induktioliedellä. 

Oletko kokeillut 1 + 10 -taktiikkaa?

Suomalainen Muna-keittokirjan (Readme 2017) julkaissut ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki suosittelee munien keittämiseen 1 + 10 -taktiikaa. Siinäkin munan kypsyminen perustuu nopean kiehauttamisen sijaan hellään valmistukseen.

– Jälkilämmöllä kypsytetty muna kypsyy hellästi ja jättää keltuaisen kypsäksi, mutta pehmeäksi, Sanna neuvoo.



Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!