MTV selvitti: Kestosuosikit selvästi ylitse muiden – nämä ruoat maistuvat suomalaisille huvipuistossa

makkaraperunat
Makkaraperunat maistuvat huvipuistovieraille vuodesta toiseen. MTV

Vaikka terveellisten ruokien kysyntä on kasvussa, suomalaiset nauttivat huvipuistopäivänä mieluiten perinteisiä huvipuistoherkkuja, kuten makkaraperunoita ja jäätelöä. 

Suomalaiset viihtyvät kesäisin huvipuistoissa, mutta millaiset herkut tekevät parhaiten kauppansa hurvittelun lomassa? Makuja.fi otti selvää, millaisia ruokia suomalaiset syövät kaikkein mieluiten vieraillessaan huvipuistoissa.

Suosikkiherkkuja tiedusteltaessa selvisi, että erilaisista ruokatrendeistä huolimatta perinteiset huvipuistoherkut aina makkaraperunoista hot dogeihin ja pehmiksiin maistuvat huvipuistovieraille parhaiten.

Tänä kesänä kauppansa ovat tehneet erityisen hyvin myös erilaiset jäähilejuomat.

Huvipuistoissa syödään ruokia, joita ei joka päivä lounaspöydästä löydy

Linnanmäen viestintäpäällikkö Kiti Frimanin mukaan hampurilaiset ja klassikkoannos makkaraperunat vastaavat yhdessä noin neljäsosaa kaikista myydyistä annoksista. Makeannälkään Linnanmäellä ostetaan eniten ikisuosittuja softiksia ja hattaroita.

– Suosituimpia annoksia ovat kestosuosikit makkara- ja kanakorit sekä hampurilaisateriat. Buffetit myyvät myös hyvin ja vetävät isoja massoja. Herkuista ehdottomat suosikit ovat hattara, popcorn ja pehmis sekä muut jäätelöt, Tykkimäen ravintola- ja kioskivastaava Aino Simola komppaa.

– Särkänniemen ruokatarjonnan suosikkeja vuodesta toiseen ovat pizza, hampurilaiset, ranskalaiset, hodarit ja makkaraperunat eli sellaiset ruoat, joita ei joka päivä kotoa lounaspöydästä löydy. Särkänniemen TOP 5 ruoka -annokset ovat pysyneet vuosia samana, Särkänniemen ravintolapäällikkö Satu Korte kertoo.

Puuhamaan ravintolapäällikkö Tiina Kaplas puolestaan kertoo Puuhamaassa aina suosittujen pikaruoka-annosten menekin olevan hieman laskussa. Makkaraperunoiden ja lihapiirakoiden rinnalle ovat nousseet pitakebabit, hampurilaiset ja kolmioleivät. Myös kasvisruoka-annosten menekki on Kaplaksen mukaan lisääntynyt.

– Lounasbuffetissa ruokailu lisääntyy joka vuosi, Kaplas lisää. 

Erikoisruokavaliot otetaan hyvin huomioon

Vaikka perinteiset ruoat pitävät pintansa vuodesta toiseen, myös uudet ruokatrendit ovat tulleet osaksi huvipuistojen tarjontaa. Tarjonta on laajentunut huvipuistoissa etenkin erityisruokavalioiden kohdalla.

– Kasvis- ja vege, samoin kuin gluteenittomatkin annokset ovat olleet huomioituna valikoimassamme jo pidempään, mutta näihin on nyt kiinnitetty enemmän huomiota niin, että jokaisesta ruokapisteestämme vastaavia annoksia on saatavilla, Simola kertoo.

– Lähes jokaisesta Särkänniemen myyntipisteestä löytyy erityisruokavalioita noudattaville oma annoksensa, ja juurikin niihin on viime vuosina tullut eniten lisäystä, Korte kertoo ja lisää, että Särkänniemen uutuusravintola Riemun buffetpöydän ruokalajeista kaikki tuotteet ovat gluteenittomia.

Frimanin mukaan Linnanmäellä erityisruokavalioiden kysyntä on kasvussa, ja yleisimmät erityisruokavaliot on otettu hyvin huomioon; jokaiselle tulee löytyä jotakin. 

Terveellisemmät vaihtoehdot eivät mene kaupaksi

Erityisruokavalioiden lisäksi myös pinnalla oleva terveysbuumi näkyy huvipuistoihin kohdistuvissa ruokatoiveissa. 

– Meiltä on toivottu paljon salaatteja ja kevyemmän syömisen kirjoa on kasvatettu viime vuosina. Runsaasta valikoimasta huolimatta perinteiset herkut tekevät kauppansa, ja salaattien osuus myydyistä annoksista jää alle 10 prosenttiin, Friman kertoo.

Samalla linjoilla terveelliseen ruokaan liittyvien toiveiden ja kysynnän kohtaamisesta ollaan myös Puuhamaassa ja Särkänniemessä.

– Asiakkaat toivovat usein jotain terveellistä, mutta terveellisemmät vaihtoehdot eivät oikein mene kaupaksi, Kaplas kertoo.

– Tutkimusten mukaan asiakkaat toivovat huvittelupäivään usein kevyempiä ruokia, mutta paikan päällä valinta kuitenkin kohdistuu toisaalle, Korte kertoo.

Tykkimäellä vallitsevia trendejä seurataan vuosittain ja uusia tuotteita otetaan valikoimiin kausittain. Tämän vuoden uutuus on raakasmoothie.

– Kaikkiin vallitseviin trendeihin ei kuitenkaan lähdetä mukaan, vaan pääasiassa ruokatarjontamme koostuu asiakkaiden toiveista ja mutkattomasta valmistuksesta. Periaatteella lihistä kahdella nakilla myydään niin pitkään, kuin sillä Kouvolassa on kysyntää, Simola kertoo.

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.