McDonald'sin hampurilaisateria ei vastannut odotuksia – miehen kyseenalainen valitustapa johti poliisien nuhteluun

hampurilainen pikaruoka noutoruoka
Shutterstock

Kylmän hampurilaisaterian eteensä saanut mies ei tyytynyt kohtaloonsa, vaan päätti ottaa järeämmät aseet käyttöön saadakseen oikeutta.

Videolta pääset kurkistamaan, kuinka McDonald'sin ranskalaiset oikein valmistuvat. 

Viime viikolla kanadalainen poliisilaitos sai erikoisen puhelun paikallisesta pikaruokaravintola McDonald’sista. Linjan toisessa päässä oli tuohtunut ja kovaääninen asiakas, joka ei suostunut rauhoittumaan, vaan vaati itselleen oikeutta. 

Poliisin ei auttanut muu kuin lähteä paikan päälle selvittämään erikoista tilannetta. 

Poliisi muistutti miestä hätänumeron käytöstä

Pian poliiseille selvisi, mistä oli oikein kysymys – kylmästä ateriasta. 

Kuljetuspalvelun kautta hampurilaisaterian tilannut asiakas oli päättänyt osoittaa valituksensa läheiseen ravintolaan, josta tilaus oli hänen luoksensa lähtenyt. Kun ravintolan henkilökunta ei tuntunut ottavan valitusta tarpeeksi tosissaan, mies päätti katsoa parhaaksi soittaa poliisin paikalle.

– Hän oli todella poissa tolaltaan. Poliisin ja henkilön välillä käyty keskustelu sai hänet ymmärtämään, ettei se ollut poliisiasia, Hamiltonin poliisin tiedottaja Jackie Penman kertoo CTVNewsille.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Poliisit paikalle soittanutta miestä vastaan ei nostettu syytettä, mutta häntä muistutettiin siitä, että hätänumero on todellisia hätätilanteita, ei kylmästä ateriasta valittamista varten.  

– Tämän tyyppiset puhelut ovat yleisempiä kuin luullaan. Turhat puhelut tukkivat linjat ja tekevät oikeiden hätäpuhelujen läpipääsyn vaikeammaksi, Penman kertoo.

Samankaltaisten puhelujen yleisyydestä kertoo esimerkiksi tapaus, jossa lapsi soitti kahdesti hätänumeroon epämiellyttävän illallissalaatin vuoksi. Poliisi on soitettu hätiin myös viipyneen pizzatilauksen vuoksi. 

Lähde: CTVNews

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.