Lihakokki Jonilta yllättävä makkaravinkki vapuksi: "Niin mainio, että kaikkien kannattaa ehdottomasti kokeilla"

Makkarat grillimakkara raakamakkara
Shutterstock

HKScanin tuotekehityskokki Joni Rouvali vinkkaa hauskan valmistustavan raakamakkaroille. Tänä vappuna voi kokeilla esikypsentää makkarat liemessä, jonka voi tehdä vapun suosikkijuomasta.

Vanhan perinteen mukaan vappuna oli tapana syödä ja juoda runsaasti: sanottiin, että näin saadaan voimia tulevan kesän varalle.  Poikkeustilasta johtuen monet viettävät tänä vuonna vappua normaalista poiketen, mutta hyvästä ruoasta ei silti tarvitse luopua, HKScanilta muistutetaan. 

Lihatalon mukaan suomalaisten vappuherkkuihin kuuluvat edelleen erityisesti nakit ja perunasalaatti: Suomessa on syöty vappuna perinteisesti peräti 25 miljoonaa nakkia.

Uusi valmistustapa raakamakkaroille

Vappua juhlitaan ja herkutellaan sekä vappuaattona että vappupäivänä. Perinteisiin vappuherkkuihin ovat kuuluneet grillimakkarat ja -lihat sekä erilaiset naposteluherkut kuten nakit, lihapullat, nuggetit ja perunasalaatti. Perinteisin vappujuoma on tietysti sima.

HKScanin tuotekehityskokki Joni Rouvali vinkkaakin mainion kotiherkun testattavaksi. Joni testasi ensimmäistä kertaa raakamakkaroiden hauduttamista simassa. 

–  Lopputulos oli niin mainio, että sitä kannattaa kaikkien ehdottomasti kokeilla, HK:lta todetaan.

– Raakamakkarat ovat nimensä mukaisesti raakoja, jolloin niiden kypsentäminen grillissä poikkeaa tavallisten grillimakkaroiden grillaamisesta. Raakamakkaroiden grillaamista voi helpottaa hauduttamalla makkaroita ensin uunissa vedessä tai muussa liemessä, kuten oluessa. Vapun kunniaksi voi mausteliemen valmistaa myös simasta, vinkkaa Rouvali.

Suomalaiseet lihatalot lanseeraavat kevään ja kesän uutuustuotteensa kauppoihin juuri vapun kynnyksellä. Sekä HK:lta että Atrialta on luvassa grillimakkarauutuuksia, joiden joukossa on myös raakamakkaroita. 

Simassa haudutetut raakamakkarat

1 pkt raakamakkaraa (4 makkaraa, esim. HK Maakarit Raakamakkara Palermon Mario)
4 dl simaa
Muutama kynsi valkosipulia
Muutama oksa rosmariinia
Muutama rouhaisu mustapippuria


Laita uuni lämpenemään 200 C:seen. Asettele raakamakkarat uunivuokaan. Kiehauta sima ja muut mausteet kattilassa. Peitä makkarat maustetulla simaliemellä. Hauduta makkaroita uunissa noin 5 – 6 minuuttia. Nosta makkarat uunista ja grillaa grillissä suoralla lämmöllä, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Lähde: HKScan

***

Näin grillaat savulla - BBQ:n salat 6:49

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.