Lidl laskee taas hintoja – nämä tuotteet halpenevat
Kauppaketjujen hintakilpailu jatkuu, ja nyt hinnanalennuksista tiedottaa jälleen Lidl.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on kerrottu aiemmin tänä vuonna suomalaisten ruokakauppaketjujen hinnanalennuksista.
Tammikuussa uutisoitiin S-ryhmän päätöksestä pudottaa 400 Xtra-tuotesarjan tuotteen hintoja keskimäärin viidellä prosentilla. Muun muuassa naudan jauheliha ja kookosmaito halpeni tuolloin.
Helmikuussa hinnanalennuksista tiedotti puolestaan Kesko. K-ryhmän kaupoissa myytävien noin 200 K-Menu-tuotteen hintoja laskettiiin kilpailijan tavoin keskimäärin viisi prosenttia, parhaimmillaan jopa 30 prosenttia.
Helmikuun lopussa hintakilpaan lähti myös Lidl, joka tiedotti niin ikään monien tuotteiden hinnanalennuksista. Suurimmat alennukset olivat 40 prosenttia, keskimäärin hintoja alennettiin reilu 7 prosenttia.
Lidl laskee jälleen hintoja
Nyt Lidlistä kerrotaan uusista hinnanalennuksista, jotka astuvat voimaan torstaina 11.4.
Ennusteiden mukaan ruoan hinta tulee tänä vuonna laskemaan, ja Lidl tiedottaa haluavansa olla tämän muutoksen ajurina.
– Laskemme hintoja heti kun se on mahdollista, ja jopa ennakoiden. Kerroimme lopputalvesta kolmensadan tuotteen hintojen laskusta, ja lupasimme tuolloin kertoa hyviä uutisia myös keväällä, Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström toteaa tiedotteessa.
Kaupan omat merkit halpenevat
Nyt voimaan tulleiden yli sadan tuotteen hinnanalennusten keskimääräinen suuruus on 5 prosenttia.
Ketjun omien merkkien tuotteet muodostavat 75 prosenttia valikoimasta, joten suurin osa hintojen alennuksista osuu Lidlin mukaan näihin. Hintoja on laskettu myös teollisuuden merkkituotteista.
Lidlin omien laskelmien mukaan ostoskassin hinta on nyt 17,3 prosenttia halvempi viime marraskuuhun verrattuna. Sama ostoskassi, joka marraskuussa maksoi yli 80 euroa, maksaa nyt 66,43 euroa.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Meksikolainen papukeitto
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Kapen helppo kurpitsapasta