Mainos
Mainos

Lapsiperheen nyrkkisäännöt – muista nämä ruokakaupassa

Poimi nyrkkisäännöt siihen, kuinka lapsille tulee jatkossa tarjottua entistä terveellisempää ruokaa.

Lapsiperheen arki on usein erityisen kiireistä, mutta pitämällä kiinni vain muutamasta helposta nyrkkisäännöstä voi lasten ruokailutottumuksia muuttaa terveellisempään suuntaan.

Tee soseet itse

Valmiiden lastenruokien sijaan kaikkein sijaan terveellisimmät lastenruoat valmistuvat tuoreista raaka-aineista. Esimerkiksi bataatista tai omenasta saa sosetta, kun keittää paloja hetken pienessä määrässä vettä ja soseuttaa ne tämän jälkeen sauvasekoittimella.

Vältä lastenlistoja

Ravintoloissa kannattaa olla erityisen varovainen sen kanssa, mitä lapsen antaa valita lautaselleen. Usein kaikkein epäterveellisimmät ruoat kuten nakit ja nuggetit löytyvät nimittäin juuri lastenruokalistalta. Kannattaa huomioida myös se, että pieni lapsi ei tarvitse välttämättä edes omaa annostaan, vaan terveellisempiä herkkuja voi antaa lapselle myös omalta lautaselta.

Vältä sokeria

Vuoden 2014 ravitsemussuositusten mukaan lapset saavat Suomessa kahden vuoden iästä lähtien sokerista energiaa suosituksia enemmän. Jo tämän vuoksi sokerin määrään kannattaa kiinnittää huomiota lastenkin ruokavaliossa. Sokeripitoisen välipalan voi korvata esimerkiksi valmiiksi keitetyllä kananmunalla tai rasiaan pakatuilla lihapullilla ja porkkanatikuilla

Tiedä, mitä syötät

Myös lapsille tarkoitettujen herkkujen tuoteselosteita kannattaa tarkkailla. Vaikka jokin tuote olisi erityisesti lapsille suunniteltu, se ei tarkoita, että tuote on terveellinen. Monia välipalatuotteita kekseistä jogurtteihin markkinoidaan erityisen terveellisinä, mutta tämä voi olla kaukana totuudesta.

Lähde: Bodycamp 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja