Helsinkiin aukeaa syyskuussa muutaman kuukauden ajaksi huipputason japanilainen ravintola, jota luotsaa maailmalla menestynyt kokki Toni Toivanen.
Huippukokki Toni Toivanen palaa syksyksi Suomeen ja avaa yhdessä Financier Groupin kanssa pääosin suomalaisiin raaka-aineisiin perustuvan japanilaisen ravintolan. Financier Groupista kerrotaan, että Aki-niminen ravintola avaa ovensa 10. syyskuuta helsinkiläisravintola Espan alakertaan.
Toni Toivasta voidaan pitää yhtenä Suomen menestyneimmistä kokeista maailmalla, sillä korsolaislähtöinen kokki työskenteli pitkään maailman parhaaksi ravintolaksi valitussa kööpenhaminalaisessa Nomassa useissa keskeisissä rooleissa. Viimeiset kolme vuotta hän on johtanut Noman japanilaisen ravintolan, Tokiossa sijaitsevan ja kahdella Michelin-tähdellä palkitun Inuan tuotekehitystä.
– Olin suunnitellut olevani Japanissa vielä muutaman vuoden, mutta kun Inua joutui yllättäen sulkemaan ovensa pandemian takia, ajattelin että nyt on hyvä aika tulla ainakin hetkeksi Suomeen, sanoo Toni Toivanen Financier Groupin tiedotteessa.
Aki on avoinna Espan alakerrassa 10.9. alkaen kahden kuukauden ajan torstaista sunnuntaihin. Tarjolla on yksi pitkä menu, joka elää päivittäin raaka-aineiden mukaan. Menu koostuu sekä ruoasta että erilaisista juomista, joista osa on Akin keittiössä valmistettuja. Sunnuntaisin tarjolla on japanilaishenkinen pitkä lounas. Perjantai- ja lauantai-iltaisin ravintolan yhteydessä toimii japanilainen baari.
Toivasella on omien sanojensa mukaan ollut viimeiset kolme vuotta huikea näköalapaikka japanilaiseen ruokakulttuuriin ja parhaisiin mahdollisiin raaka-aineisiin. Kokki on kiertänyt maata laidasta laitaan ja saanut tavata paljon huippuammattilaisia.
– Nyt haluan tuoda tämän osaamisen Suomeen ja yhdistää sen yllättävillä tavoilla paikallisiin sesongin raaka-aineisiin.
Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa miso, jota on tehty Japanissa 500-luvulta saakka. Perinteisesti siihen käytetään ohraa tai riisiä, aspergillus oryzae -bakteeria ja soijapapua. Akin miso pohjautuu luomuohraan, härkäpapuihin ja ruusuihin. Myös Akin soija tulee olemaan pääosin suomalaisista raaka-aineista itse tehtyä.

