Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo ruokalähettipalvelu Foodoran lainvastaisista menettelyistä, joihin on nyt puututtu.
Kuluttaja-asiamies on puuttunut Delivery Hero Finland Oy:n Foodora-alustan lainvastaisiin menettelyihin, jotka liittyvät esimerkiksi hintatietojen antamiseen ja sopimusehtoihin. Asiasta tiedottaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Lue myös: Wolt ja Foodora: Tämä ruoka on nyt hitti
Lisäkuluja piilotettu pikkupräntillä
Viraston mukaan Foodora on muun muassa piilottanut pikkupräntillä ruokatilauksen palvelu- ja toimitusmaksun. Näistä maksuista ei kerrottu yhtä selkeästi kuin ruoka-annosten hinnoista.
– Kuluttajalle saattoi tuossa tilausprosessin vaiheessa syntyä käsitys, että hän maksaisi tilauksestaan vain ruoka-annoksen hinnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteessa kerrotaan.
Kuluttaja-asiamiehen puututtua asiaan, Delivery Hero sitoutui jatkossa merkitsemään kaikki maksut selkeästi sovellukseen. Jatkossa yritys esittää tilauksen kokonaishinnan alustalla selkeästi ja oikea-aikaisesti.
– Hinta on yksi keskeisimmistä tiedoista, joiden perusteella kuluttaja tekee päätöksiä. Siksi on erityisen tärkeää, että sitä koskevat tiedot ovat selkeitä ja pitävät paikkaansa kaikissa tilausprosessin vaiheissa, toteaa kuluttaja-asiamies tiedotteessa.
