Kata yritti leipoa ilmiöksi nousseen Käärijätortun – lopputulos vetää sanattomaksi

Käärijätorttu ja käärijä
Katan Käärijätortusta tuli "erilainen". MTV/Kata Luoma

Aina mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaa leivontaluomuksia loihtiessa.

Käärijä valittiin maaliskuussa Suomen euroviisuedustajaksi 2023, ja artisti on Cha cha cha -kappaleensa myötä noussut koko kansan tietoisuuteen.

Käärijä-huumaan on lähdetty mukaan myös esimerkiksi ruokamedioissa ja yhdeksi ilmiöksi onkin nyt noussut Yhteishyvän ruokatiimin loihtima Käärijätorttu. Nerokas kääretorttu kätkee sisäänsä tietysti piña coladan makuisen täytteen Cha cha cha -kappaleen lyriikoiden mukaisesti.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Katan tortulle tapahtui "eeppinen siilikakkuilmiö"

Torttureseptiin törmäsi netissä myös Kata Luoma, joka inspiroitui kokeilemaan helpolta vaikuttavaa ohjetta, vaikkei mikään mestarileipuri olekaan. Lopputuloksesta tuli kuitenkin hieman erilainen alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna.  

– Mielestäni siitä tuli oikein nätti, ja olin jo etukäteen ylpeä. Keksin vielä ihan nerona, että voin värjätä vihreällä elintarvikevärillä koko höskän, Kata kertoi Facebookin mokaryhmään jakamassa päivityksessään.

Katan mukaan tortulle tapahtui kuitenkin "eeppinen siilikakkuilmiö". Tällä hän viittaa somessa suosituiksi nousseisiin siilikakkuihin, jotka eivät aina ihan kotileipureilta onnistu toivotun lailla.

Yllä esimerkki siilikakkuilmiöstä. Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Käärijä-tortusta tuli Katan mukaan niin hirveä, ettei nainen melkein pystynyt nukkumaan sen kanssa samassa asunnossa.

Ei ollutkaan niin helppo leipoa

Kata kertoo MTV Uutisille, ettei kääretortun ohje ollutkaan niin helppo kuin ohjevideolla vaikutti. 

– Siinä videossahan kaikki sujuu kuin tanssi, jopa sen sokerimassan kaulitseminen. Todellisuudessa sitä joutui runnomaan koko voimillaan ja silti se ei sujunut. Jäi pöytään kiinni ja venyi joka suuntaan, kun sitä irroitti.

Kata päättelee myös tehneensä jonkun mittavirheen torttua leipoessa.

– Täytettä jäikin yli puolet ja siitä oli varmaan puolet sokeria. Joku sanoi, että se sokerimassa on todella imelää – tässä tapauksessa se oli ainoa asia, mikä siinä tortussa olisi ollut syömiskelpoista, Kata nauraa. 

Katso myös video: Käärijä sai takaisin kadonneen esiintymisasunsa

Käärijä saa takaisin kadonneen boleronsa – MTV Espoossa 8:05
Katso videolta hetki, kun bolero palasi oikealle omistajalleen Espoossa

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat