Kauniin sävyn ruoille ja juomille antava kurkuma on trendikäs kuvauksellisuutensa sekä oletettujen terveysvaikutuksiensa vuoksi. Mutta miten kurkuma oikeastaan vaikuttaa hyvinvointiimme?
Intian niemimaalta päivittäistavarakauppojemme maustehyllyille matkannutta kurkumaa on käytetty ruoanlaitossa jo tuhansien vuosien ajan. Aiemmin kurkuma oli tuttu lähinnä curry-ruoista, joista se on sittemmin levinnyt niin kahviin kuin kaurapuuroon.
Mausteella väitetään olevan virkistäviä sekä terveyttä edistäviä vaikutuksia, minkä lisäksi kurkumalla maustetun ruoan nauttimista on historian saatossa pidetty myös keinona hoitaa ihoa sekä nivelrikkoa. Oletetut terveysvaikutukset eivät lopu tähän, vaan kurkuman on sanottu auttavan niin virusten leviämisen taltuttamisessa kuin kognitiivisten kykyjen heikkenemisen ehkäisemisessä.
Litania terveyshyötyjä, edullinen hinta ja kaunis väri ovat saaneet monet ihastumaan kurkumaan, mutta onko suhteella tulevaisuutta?
Tiedemiehet suhtautuvat varauksella
Valitettavasti useimmat terveysväittämät eivät ole tieteellisesti vedenpitäviä. Suurinta osaa kurkuman oletetuista terveysvaikutuksista on testattu vain eläimillä. Monet eläimiin tehonneet lääkkeet, eivät ole toimineet ihmisillä, joten tieteellistä todistetta kurkuman toimivuudesta lääkkeenä ei vielä ole.
Ongelmista suurin on kurkuman imeytyminen – tai imeytymättömyys. Teoriassa monet yhdisteet voivat näyttää terveydellemme hyödyllisiltä, mutta käytännössä ne eivät pysty kiinnittymään taudinaiheuttajiin. Nature-tiedelehden artikkelissa kurkumaa kutsutaan "varoittavaksi esimerkiksi", johon tiedeyhteisön ponnisteluja on tuhlattu.
